23. lokakuuta 2018

Lokakuun luonto


Heipsan! 
Takaisin sorvin ääressä niin kuin sitä sanotaan. Mukava päivitellä kuulumisia jälleen teillekin! :) Eilen tuli ulkoillessa inspis, että otanpas valokuvia blogin uutta päivitystä varten. Mietin, että voisin vähän herätellä horrosta. Halusin kuvata myös halloween teemaisia otoksia, sillä se on aivan nurkan takana! Toivottavasti siis osa kuvista vie teidät jo halloweenin tunnelmaan. ;) Lisäksi valokuvapostauksesta on jo hetki vierähtänyt, niin nyt on mielestäni sopiva sauma sillekin. 

Syyslomaviikkoa vietetään ja paljon olen jo puuhaillut kaikenlaista. Tulin lomaksi kotiin, ja juuri ennen vapaita minulla oli pari ensimmäistä tenttiä yliopistolla. Tenttitili siis avattu ja heti loman jälkeen kolmas jo odottaa. Kiva kun pitäisi toisaalta lukea par’aikaa tenttiin, mutta toisaalta haluaisin lomailla ja ottaa rennosti. Onneksi tentin voi aina mennä uusimaan, jos nyt vähän liian laiskaksi heittäydyn... Kyllä minä ajattelin kumminkin yrittää, jossitä keskiviikkona aloittaisi lukemaan. Eiköhän tämä tästä suju. 

Kotona lomaillessa ollaan ulkoiltu, otettu kuvia syksyn lehdistä, haettu lampaat kesälaitumilta, leivottu neljä peltiä pizzaa, kyläilty mummolassa, herkuteltu uunibanaaneilla ja pannukakulla, vaihdettu autoihin talvirenkaita sekä käytetty hermanni-kania ulkona. Tälle viikolle ostin myös tämän vuoden ekat piparit ja niiden kanssa valkohomejuustoa, minun herkkukombo! Joko kohta saataisiin kunnolla lunta. Jouluunkaan ei ole enää kauaa aikaa, hui että syksy on hujahtanut nopeasti! Pian käännetään kalenterit marraskuulle, huhhuh. Ai, että olen kyllä niin mielissäni syksystä ja tulevasta loppuvuodesta, joulusta ja uudesta vuodesta. Parasta aikaa vuodessa! Joulufiilistelyn saa minunkin puolesta jo pikkuhiljaa aloittaa. Ainakin kuun vaihteessa aion laittaa joululaulut soimaan ja asettaa jouluradion taajuuden kohilleen! 

Viettäkäähän mukava syysloma ja muistakaa ulkoilla! Seuraavalla kerralla nähdään varmaan uuden reseptin parissa. Toivottavasti mahdollisimman pian! :)
Nähdään!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti