Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit

22. tammikuuta 2018

Paahdettu valkosuklaajuustokakku mesimarjoilla



Moikka!
Tännään uutta reseptiä pukkaapi! 
Perjantai-iltana selailin nettiä ja mietin millaista herkkua sitä leipoisi pitkästä pitkästä aikaa. Mieleeni juolahti juustokakku, ja ei liivatteinen vaan nimenomaan uunissa paistettu. Poikkesin Kinuskikissan sivuille ja etsin sieltä mahdollisimman simppelin ja hyvän pohjaohjeen juustokakun täytteelle. Sopiva ohje löytyi ja muunsin siitä mieleisen makuisen. Halusin tehdä jotain, johon tulee raikkaita marjoja. Valitsin mesimarjat ja sitten keksin kaveriksi paahdetun valkosuklaan. Voisiko olla mitään herkumpaa kuin ihanan paahdettu valkosuklaa pehmeässä uunissa paistetussa juustokakussa?! Kirsikkana kakun päällä vielä raikkautta tuovia marjoja, tässä tapauksessa lemppareitani eli mesimarjoja, tai vatukoita, miksi niitä nyt kukin sanoo. Käytin pakastemarjoja, mutta kesällä käyttäkäähän sit tuoreita marjoja!

Tykkään hirmuisesti juuri uunijuustokakuista, vaikka niitä tulee tehtyä tosi tosi harvoin. Hyydykkeisiä tulee tehtyä paljo enempi. Tietty uunissa paistaminen vie enemmän aikaa melkeinpä tunnin yleensä. Toisaalta pitäähän liivatekakunkin hyytyä oma aikansa...  hmm en tiedä mikäs siinä sitten on. 

Herkkupäivänä saa herkutella, ja aij että tämä juustokakku maistui niin hyvälle! Jos tykkäätte makukomposta niin kokeilkaa ehdottomasti! Jos ette heti lämmenneet keksimilleni makupareille, voitte helposti vaihtaa mesimarjat vaikkapa mustikoihin ja tuorejuuston maullakin voi kikkailla. Nykyään on niin erilaisia maustettuja tuorejuustoja laidasta laitaan. Tämä ohje on siis helposti muunnettavissa ja tuunattavissa. :) Älkää pelästykö vaikka kakku "höllyisi" vielä tunnin uunissa olon jälkeenkin, sillä rakenne tiivistyy kakun levätessä ja jäähtyessä. Itse pidin kakkua 20 min yliaikaa, ja rakenteesta tuli oikein hyvä. Uskon, että tunninkin paistoaika riittää.

Hauska juttu, sillä huomasin ihan vasta, että minähän olen viimeksi tehnyt juuri uunijuustokakkua. Juustokakku kategoriasta löytyy hyvin samanlainen kakku kuin tämäkin, leivoin tuon syksyllä eli on siitä jo mukavasti aikaa. Sanoinhan, ettei niitä tule kovin tiheään tehtyä. ;)  Ja vielä hassumpaa on se, että siihenkin laitoin valkosuklaata ja marjoja. Noh ei voi mitään, mutta hyvin erilaisia ohjeet kumminkin ovat. Tässä valkosuklaa on paahdettu ja keksipohja erilainen. Täyte massat myös poikkeavat toisistaan aikalailla. 

Viime viikolla olin kolme päivää päiväkodilla sijaistamassa. En olekaan ollut siellä vähään aikaan. Kokkikerhoa en enää keväällä jatka, saa nähdä ehdinkö enää koskaan pitämään 4H-kerhoja... :D Silloin peruskoululaisena sitä aikaa oli vaikka kuinka, mutta ei oikein enään. Toki tää välivuosi antoi nyt monen vuoden jälkeen mahdollisuuden pitää kerhoa. Aika nostalgista kieltämättä on ollut. Kesätyötkin on varmistunu ja pääsin samaan pieneen kahvilaan kuin viime kesänäki. :) 

Mukavia talvisia päiviä kaikille! 


24 cm halkaisija, irtopohjavuoka

Keksipohja:
200g gluteenittomia keksejä (esim. kauradigestive)
135g voita
2 rkl ruokosokeria

Täyte:
600g vaniljatuorejuustoa
200g ranskankermaa
2 dl ruokosokeria
1 vaniljatanko
1 dl kuohukermaa
3/4 dl perunajauhoja
4 munaa
145g paahdettua valkosuklaata
100g mesimarjoja (tai muita marjoja)

Murskaa keksit tehosekoittimessa ja sulata voi. Yhdistä keksit sekä voi ja sokeri. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja sekä reunat leivinpaperilla. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta kakkuvuoka kylmään odottamaan täytteen teon ajaksi. Notkista tuorejuusto. Lisää ranskankerma ja sokeri. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet, lisää joukkoon. Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma. Sekoita tasaiseksi. Lisää seos täytteeseen. Vatkaa lopuksi joukkoon munat. Lisää paahdettu valkosuklaa ja viimeisenä marjat. Kääntele muutamalla vedolla sekaisin. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle. Paista juustokakkua 175 asteessa noin tunnin verran (60-80 min). Peitä tarvittaessa foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa. Anna kakun jäähtyä vuoassaan, kakun rakenne tiivistyy. Kakun voi tarjoilla heti jäähdyttyään, mutta se on parhaimmillaan seuraavana päivänä, yön yli kylmässä levänneenä. Koristele kakku käyttämilläsi marjoilla.










4. marraskuuta 2017

Daim-kakku


Moikka!
Blogin ulkoasu alkaa muovautua pikkuhiljaa. Olette varmaan huomanneet niin isoja kuin pieniäkin muutoksia, osa jutuista on yhä keskeneräisiä ja muokkailen niitä aina kun aikaa järjestyy. Haluan blogista mahdollisimman simppelin ja selkeän, ja lisäksi haluan tuunailla itse vähän erilaisia toimintoja tänne, kuten esim. sivupalkkiin linkkilaatikoita. Sittenpähän näette kun homma alkaa edetä.

Pari viikkoa sitten tein ihan ekan kerran itse daim-kakkua. Kun järjestin pienempänä synttärikutsuja me ostettiin monesti sellainen valmis pakaste daim-kakku. Lähinnä siksi, että se oli gluteeniton vaihtoehto ja meillä kotona ei silloin vielä hirveästi ollut innokkaita leipureita. Siihen kakkuun ei kyllä ikinä kyllästy, se on niin hyvää. Nykyään pääsen maistamaan daim-kakkua aina kun käydään ikean reissulla. Tulikin mieleen, että daim-kakun lisäksi me ostettiin useasti marenkikakkua pakasteesta. Sitä sain nokkani eteen niin monesti, että mulla tuli myöhemmin ihan ällötys olo, kun edes näin jossakin sitä kakkua. :D Nyt olisi mielenkiintoista päästä maistamaan sitä, sille viime kerrasta on hirvittävän pitkä aika. Varmaan ala-asteella olen sitä viimeksi maistanut.

Mutta nyt siis Daim-kakku reseptiin. Pohjan ohjeen löysin netistä, mutta tuunailin sitä vähän oman makuni mukaan. Pohja onnistui oikein hyvin! Se kohosi mallikkaasti ja mehevyyttä riitti. Kostutus on tässä kakussa tärkeää, sillä paljaaltaan mantelipohja olisi liian kovaa, joka vaikeuttaisi myös leikkaamista. Kostuttaminen käy reippaasti pullasudin tai perinteisen lusikan avulla.
Kakun väleihin saa maunsa mukaan ripotella daim-rouhetta; osa tykkää enemmästä määrästä ja toiset vähemmästä. Minun kakkuun ainakin tuli riittävän paksusti daim-rouhetta, se se vasta on herkkua.

Kaikin puolin olen erittäin tyytyväinen tähän kakkuun kokonaisuutena. Kaikki osaset toimivat hyvin keskenään. Ja tottakai maistuhan tämä nyt paremmalta kuin kaupan pakaste daim-kakku. ;) Tämän herkun kyllä kruunasi tuo pinnalla oleva suklaakuorrutus! Olin ensiksi tekemässä ganachen tapaista kuorrutusta, mutta sitten päätin jättää kerman kokonaan pois. En tiedä miten tämä yleensä tehdään; kermalla vai ilman, mutta hyvä oli näinkin pelkällä suklaalla.
Tästä kakusta ei kauaa iloa riittänyt, sillä meillä oli tosi nälkäistä porukkaa ja lisäksi vein myös siskolleni kaupunkiin ison viipaleen kakkua maistettavaksi. :)
Hyvin upposi sanotaanko näin! Tätä teen kyllä uudestaan.

Halloweenin viimeisiä juhlintapäiviä vietetään par`aikaa. Meillä ei tänä vuonna mitenkään erityisesti juhlittu tapahtumaa, mutta esimerkiksi kerhossa tehtiin sormikeksejä, muumioleipäsiä sekä aavemuffinsseja. Oli kiva väsäillä jotain vähän erilaista ja onhan se nyt aika harvinaista, kun halloweenia vietetään kumminkin vain kerran vuodessa. Tulee aina semmoinen halu tehdä edes jotakin teemaan sopivaa.
Eilen keräännyttiin kahden ystäväni kanssa iltaa istumaan. Itselläni oli halloween aiheinen maski kasvoissa ja leivoin naposteltavaksi suklaapoppareita sekä jäädytettyä suklaajuustokakkua (juustokakun ohjeen pystyt bongaamaan blogista! Kakku on tosi nopea ja helppo tehdä ja sitä voi myös tuunailla maunsa mukaan. Ohje löytyy täältä!). Noh sen maskin kanssa tuli kylläkin vähän kiire, mutta ihan hyvä lopputulos kumminkin oli. Oli tosi mukava ilta, ja oli huippua nähdä kamuja pitkästä aikaa. Syötiin herkkuja, katsottiin sohvaperunoita (ihan loistava ohjelma, ekaa kertaa katsoin ja katson kyllä uudestaan), naurettiin omille ja toisten jutuille, maisteltiin uutta mustikka-jaffaa ja fiilisteltiin joulua.

Tänään olis vuorossa Tuntematon sotilas leffateatterissa yhden ystäväni kanssa. Odotukset on korkealla ja uskon, että hieno leffa on kyseessä. Tätä onkin jo odotettu!

Mukavaa lauantaita kaikille!




Mantelipohja:
4 munaa
3 dl ruokokidesokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2,5 dl mantelirouhetta
 + kostutukseen maitoa

Vaniljakreemi:
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 muna
1 dl sokeria
1 dl maizena maissitärkkelystä
1 rkl voita
4 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
145g maitosuklaata (Panda)
145g valkosuklaata (Panda)

Lisäksi:
2 kpl daim-suklaapatukoita karkeasti rouhittuina

Valmista mantelipohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet sekä mantelirouhe keskenään. Sekoita kuiva-aineseos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohja sekä reunat leivinpaperilla (TAI voit myös voidella ja jauhottaa vuoan). Kaada taikina vuokaan ja paista pohjaa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Valmista vaniljakreemi. Mittaa kattilaan kaikki ainekset, lukuun ottamatta voita ja vaniljasokeria. Sekoita. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun seos paksuuntuu ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi sekä vaniljasokeri. Anna kreemin jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt mantelikakkupohja kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen pohjalevy tarjoiluvadille ja kostuta se maidolla. Levitä päälle noin puolet vaniljakreemistä. Ripottele vaniljakreemin päälle daim-rouhetta. Toista tämä. Aseta viimeinen pohjalevy päällimmäiseksi (kakun kanneksi) ja kostuta se maidolla. Sulata paloiteltu maitosuklaa mikrossa. Sulata valkosuklaa erillisessä astiassa. Kun suklaat ovat hieman jäähtyneet, yhdistä maitosuklaasulaan 2/3 valkosuklaasta. Sekoita. Levitä suklaaseos kakun päälle sekä osittain reunoille. Käytä loppu valkosuklaasula marmorointiin. Kaada valkosuklaa pieneen pussiin ja leikkaa yhteen kulmaan pieni reikä. Pursota suklaasta ohuita viivoja samansuuntaisesti suklaakuorrutteen pinnalle. Tämän jälkeen vedä hammastikulla vaakasuorasti suklaaviivoihin nähden, edestakaisia liikkeitä. Pintaan muodostuu marmorikuvio. Koristele kakku daim-rouheella. Anna kakun kovettua kylmässä.








8. syyskuuta 2017

Appelsiini-suklaa raakakakku


Moikkelis!
Tein ihan ensimmäistä kertaa elämässäni raakakakkua! 
Innostus raakaleivonnan kokeiluun lähti kakkujen sokerittomuudesta, jota tällä hetkellä minun pitää tarkasti noudattaa sokerilakon takia. Ollaan toki sovittu, että normi ruoka-aineita saa käyttää, vaikka niissä olisikin sokeria, koska sitä löytyy kyllä ihan kaikkialta ketsupista lähtien. Sokeripitoiset jogurtit, pilttisoseet, karkit, suklaa yms. on kiellettyjä. Tulipas se jyrkästi sanottua :D, noh näin asia kuitenkin on. Raakakakut ovat monesti myös vegaanisia gluteenittomuuden lisäksi. Toki ne ovat myös munattomia, maidottomia ja viljattomiakin. Tutkiskelin kauan aikaa erilaisia raakakakkureseptejä ja poimin yleisimpiä aineksia muistiin. Monet blogit ovat kirjoittaneet hyvin raakaleivonnasta, joten hyödynsin myös niiden kattavaa informaatiota. Kokosin siis kyseisen kakun reseptin itse alusta loppuun, täysin samanlaista ohjetta ei pitäisi muualta netistä löytyä. Itse mittailemalla sain täytteenkin mausta mieluisan vahvan. Nyt minäkin tiedän raakaleivonnan perusidean, vihdoin viimein. Jännä, kuinka kauan olen ollut täysin perehtymättä raakaleivonnaisiin, sillä tämähän on tosi mielenkiintoinen ja yllättävän helppokin tapa leipoa. Ainakin epäonnistuminen on harvinaista, sillä vaikka taikinaa tuunailisi ja sekoittelisi paljon, ei esimerkiksi lässähtämisvaaraa ole, kun ei ole munia tms. käytössä. 

Rakastuin fazerin fazerina-jätskiin, kun ekan kerran maistoin sitä. Se oli huippujuttu, kun tajusin, että pystyn syömään jätskiä, sillä aiemmin suokkarisuklaani oli ollut juurikin appelsiininmakuinen fazerina. Fazerinassahan lukee nykyään saattaa sisältää vehnää tai gluteenia. Noh tästäpä tulikin ajatus tehdä suklaan- ja appelsiininmakuinen raakakakku, kun rupesi tekemään niin mieli tuota jätskiä. :`D Appelsiini ja suklaa on ihan törkeän herkullinen yhdistelmä, ehdottomasti yksi suosikeistani. Ylppärijuhlissanikin oli tarjolla appelsiini-suklaatäytekakkua, jonka itse toteutin.

Monella tulee varmaan raakakakuista mieleen ihmeelliset ja kalliit raaka-aineet. Kaakaovoi, kookosöljy, kookossose, raakakaakao, kookossokeri... Tottahan toki nämä ovat hintavia, mutta jos esim. vegaania halutaan leipoa, niin näitä raaka-aineita on käytettävä. Itselläni ei tällä kertaa ollut vegaanisuus lähtökohtana, vaan se sokerittomuus. Mutta jos haluatte kakusta myös vegaanisen, onnistuu se vaihtamalla normaalin tumman kaakaojauheen raakakaakaojauheeseen. Hunajan voi korvata esimerkiksi kookossokerilla tai stevia-makeutusaineella, sen perusteella mitä olen näihin netissä nyt perehtynyt. Koristelua varten voi ostaa erikseen vegaanista suklaata. 
Tässä reseptissä käytän sidosaineina psylliumia ja kaakaovoita. Kaakaovoin pystyy korvaamaan kookosöljyllä, itse valitsin kaakaovoin sillä se sopii kuulemma paremmin suklaata sisältäviin raakakakkuihin. Lisäksi meidän lähimmässä punnitse ja säästä -liikkeessä kaakaovoi oli yllättäen kovassa tarjouksessa, sehän kun normaalisti on aika hintavaa. 
Eli kaiken kaikkiaan ainoa "kallis" raaka-aine, jonka joudut tätä kakkua varten hankkimaan on se kaakaovoi TAI kookosöljy. Jos haluat tehdä kakusta vegaanisen, joudut hankkimaan useampia erikoisia aineita, joita harvoin löytyy valmiina ruokakaapista. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan raakaleivontaa, itse tykästyin ainakin! Niin helppoa ja nopeaa, kun tuota blenderiäkin käytetään suurimmalti osalti aineiden sekoittamisessa. Pakko myöntää, että tämä kakku se vasta maistuukin fazerinalta, oman reseptin luominen oli siis vaivan arvoista. Maistelin täyteseosta vähän väliä, jotta saisin haluamani maun ja vieläpä mahdollisimman vahvana. Täyte ei ole suinkaan liian makea, vaan juuri sopiva ja jos makeutta haluaa lisää on helppo vain lisätä esim. juoksevaa hunajaa. Kokeilkaa ja pistäkää kommenttikenttään terveisiä! :)

Mukavat viikonloput kaikille!
Pst. ensi postauksessa saattaa vihdoin olla kuvia Maltalta!



Pohja:
3 dl pähkinöitä (esim. saksanpähkinöitä ja hasselpähkinöitä)
1½ dl kaurahiutaleita (puhdas gluteeniton kaura)
100g taateleita, kivettömiä
3 rkl vettä
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Täyte:
2 dl cashewpähkinöitä
3 dl kookoskermaa
1½ dl appelsiinin mehua (tuorepuristettu)
2 appelsiinin raastettu kuori
100g kaakaovoita, sulatettua
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
½ - 1 dl juoksevaa hunajaa
½ rkl psylliumia

Koristelu:
sokeritonta suklaata (esim. Brunberg)
pähkinärouhetta
kuivattuja appelsiinilohkoja

Valmista pohjataikina. Laita pähkinät (sekä pohjan että täytteen pähkinät, toki eri kulhoihin) likoamaan kylmään veteen vähintään kahdeksi tunniksi. Paahda kaurahiutaleet kevyesti pannulla. Valuta liotetuista pähkinöistä vesi ja kaada ne blenderiin kaurahiutaleiden kanssa. Pyöräytä pähkinät ja hiutaleet karkeaksi rouheeksi. Lisää joukkoon taatelit ja pyöräytä ne sileäksi massaksi. Kaavi pohjataikina puhtaaseen kulhoon ja sekoita kapustalla joukkoon vielä vesi, sekä siivilän läpi kaakaojauhe. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) reunat ja pohja leivinpaperilla. Painele taikina vuoan pohjalle tasaisesti. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Valmista täyte. Liota cashewpähkinöitä vähintään kaksi tuntia kylmässä vedessä. Valuta pähkinöistä vesi ja kaada ne blenderiin. Pyöräytä pähkinät sileäksi massaksi. Kaavi pähkinät blenderistä puhtaaseen kulhoon. Kaada joukkoon loput täytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi vispilällä (huomaa että annat kaakaovoin jäähtyä hieman sulatuksen jälkeen). Tarkista maku ja lisää halutessasi hunajan määrää makeutta tuomaan. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja nosta kakku pakastimeen jähmettymään. Anna kakun jähmettyä vähintään 4 tuntia tai mieluiten yön yli. Nosta kakku vähäksi aikaa huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Koristele raakakakku sulatetulla suklaalla, kuivatuilla appelsiinilohkoilla ja pähkinärouheella.









14. elokuuta 2017

Vadelma-valkosuklaa juustokakku


Hellou!
Elokuussa mennään jo, ja useimmilla on alkanut koulu. Muutamalla ystävälläni alkaa yliopistossa opinnot, mutta ne starttaavat vasta syyskuun alussa. Lomapäiviä ehtii siis vielä viettää, ja tämä onkin yksi syy sille, että varasimme ystäväni kanssa äkkilähdön ulkomaille! 
En ole aivan varma, että olenko maininnut tästä aikaisemmin, mutta nytpäs ainakin kuulette! :D Minähän en ole mikään kova reissaaja, ja olen lentsikallakin matkannut vain kolmeen kertaan. Ruotsi, Norja ja vasta tavattu Italia ovat maita, joissa olen käynyt, mutta nyt huima listani saa yhden nimen lisää nimittäin Maltan! Olen niin iloinen, että ystäväni kysyi minua ylipäätänsä mukaan ja kaiken kukkuraksi sai minut lähtemään. :D Emmin kyllä aika paljon, mutta sitten mietiskeltiin, että miksei oikeasti vaan lähdettäis? Sain kerättyä kuvitteelliselle paperilappuselleni riittävän pitkän listan positiivisia seikkoja matkaa ajatellen, ja niinpä sitä sitten päätettiin lähteä seikkailemaan! 
Hoohetki sen kun lähenee vain, ja jo tiistai-iltana töiden jälkeen lähden kaupunkiin matkalaukku kainalossa. Minulla on siis vain nämä kaksi työpäivää tästä alkuviikosta ja sitten saan lomailla peräti viikon verran! Kesätöitäni tosiaan pidennettiin tämän kuun viimeiseen päivään saakka, joten tienestiä tulee yhä. Eihän tässä kyllä enään montaa työpäivää ole jäljellä, kun ulkomailla menee se reilu viikko. 

Keskiviikkona meillä lähtee onnibussi puksuttamaan kohti Helsinkiä. Mulla on erittäin hyvät unenlahjat varsinkin autolla tai nimenomaan bussilla matkustettaessa, joten nukun varmaan koko bussimatkan, jos on väsyä. :`D Torstaina miltei kukonlaulun aikaan meillä lähtee lento kohti Maltaa, sitten päästäänkin jo seikkailemaan uudella maankamaralla! 

Ruokapuolen suhteen olen ainakin tällä hetkellä luottavainen, sillä matkaoppaamme sanoi, että hotelli, jossa yövymme valmistaa minulle erikseen gluteenittoman ruoan. Toivottavasti ruokailut sujuu mutkitta ja ilman turhia mahakipuja! Italiassa kaikki ainakin sujui mallikkaasti, joten toivotaan parasta. 

Ainiin, viime viikolla aloitimme porukalla sisarusteni kanssa herkkulakon ja muistaakseni en ole itse henkilökohtaisesti pitänyt ikinä ennen herkkulakkoa... kauhea herkkusuu. :D Nyt kuitenkin kokeillaan. Meillä on kerran viikossa herkkupäivä, ja sen saa valita mille viikonpäivälle haluakaan. Olen innoissani tästäkin, koska olen hyvin malttanut olla syömättä sokeria ja on tosi kiva kokeilla uusia reseptejä, joihin ei tule sokeria laisinkaan. Eilen kokeilin kookos-mantelipannaria, johon ei sokeria lisätty ja se oli makuuni tosi hyvää! :) 

Tällä kertaa pukkaa pitkästä aikaa juustokakku-reseptiä. Tämäkin ohje on peräisin Baka Glutenfritt -lehdestä, kuten monet muut aiemmin kokeilemani. Lehtien reseptit ovat oikeasti osoittautuneet tosi toimiviksi, joten niitä vain haluaa testailla lisää ja lisää. Ajatus tehdä juuri tämä kakku tuli takapihalla kypsyvistä vadelmistamme. Oij että ne maistuivat hyvälle valkosuklaan kanssa, ja tuoreet marjathan ovat melkein paras juttu mitä leivonnassa voi käyttää. Nämä on näitä kesän erikoisia, sillä talvella käytössä on vain pakastemarjat. Kakun pohja oli erilainen (ei keksipohja) ja oikein toimiva, leikkautui mutkitta ja ei murennut ollenkaan pahasti. Täyte kypsyi hyvin ja koostui perus juustokakun aineksista. Täytettähän olisi helppo muunnella vaihtamalla suklaan ja vadelmien tilalle vaikkapa mustikoita ja vaniljaa, testailkaa ihmeessä! Oli kyllä ihana maistaa pitkästä aikaa uunissa paistettua juustokakkua, kun viime aikoina on tullut maisteltua tosi paljon vain liivatekakkuja. Uunijuustokakut kyllä vie voiton! 


Ihanaa alkavaa viikkoa ja toivotaan vielä aurinkoisia päiviä! 





irtopohjavuoka (halk. 24 cm)

Pohja:
75g huoneenlämpöistä voita
30g sokeria
30g kaurahiutaleita, puhdas kaura
40g kaurajauhoja
60g maizena maissitärkkelystä
½ tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
ripaus suolaa

Täyte:
600g maustamatonta tuorejuustoa
200g sokeria
3 munaa
120g maustamatonta rahkaa
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu ja kuori
150g vadelmia
100g rouhittua valkosuklaata, Panda

Sekoita kaikki pohjan ainesosat keskenään tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja sekä reunat leivinpaperilla. Painele pohjaseos tiiviisti vuoan pohjalle lusikan avulla. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Valmista tällä välin täyte. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään, lukuunottamatta vadelmia ja valkosuklaata. Kun massa on tasaista kääntele joukkoon puolet suklaarouheesta, sekä noin sata grammaa vadelmista (jos käytät tuoreita vadelmia, kääntele täyte muutamalla vedolla tasaiseksi, jotta taikina ei värjäytyisi ja etteivät vadelmat hajoaisi). Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja ripottele pinnalle loput suklaasta sekä vadelmista. Kopauta vuokaa pöytätasoa vasten pariin kertaan, jottei ilmakuplia jäisi. Paista kakkua uunin keskitasolla samalla lämmöllä (200 astetta), noin 50 minuuttia (jos pinta alkaa tummua liikaa peitä se foliolla). Kun kakku on kypsä, sammuta uuni ja anna kakun tekeytyä jälkilämmössä vielä noin puolisen tuntia. Anna juustokakun jäähtyä kauttaaltaan ja tarjoile se mielellään jääkaappikylmänä. Koristele halutessasi vadelmilla ja vadelman lehdillä.










18. kesäkuuta 2017

Cookie dough -jäätelö


Moikka!
Juhannus sen kun lähestyy vaan, hurjaa! Minulla on viikot hurahtanu töitä tehdessä, mutta se on tosi mukavaa puuhaa. Tällä viikolla sain leipoa tiikerikakkuja pakkaseen ja viime viikolla sain tehdä gluteenitonta rahka-persikkapiirakkaa keliaakikko asiakkaita varten. On ollut tosi lämpöinen viikko ja kahvilan keittiössä tulee entistäkin kuumempi, kun uunia pitää päällä leipoessa. :D Huominen on vapaapäivä ja tänään kävin kolme tuntia töissä. 

Eilen pääsin vihdoinkin tekemään kesän ekan itsetehdyn jätskisatsin. Kondensoidusta maidosta oli alunperin tarkoitus tehdä, mutta meidän kylän lähikaupoissa sitä ei ollut ollenkaan, joten päätin tehdä perinteisen jäätelömassan mukaan. Piti aika kauan aikaa selata nettiä läpi, kunnes löytyi jätskiresepti, jota ei oltu tehty kondensoidusta maidosta. Ihmiset on niin hurahtanu tuohon kahden raaka-aineen jätskireseptiin, että perinteistä ohjetta hädin tuskin löytyi. :,D Onneksi tuli sitten vastaan tämä kyseinen resepti, jota oli paljon kehuttu blogin kommenteissa. Kehut olivat kohdillaan, sillä valmis jäätelömassa oli ihan super hyvänmakuista! Söin sitä muutaman lusikallisen jo ennen kuin se oli ehtinyt edes pakkaseen. Niin hyvää, tosi tosi täyteläistä ja paljon parempaa, kuin kondensoidusta maidosta tehty massa. Viime kesänä tosiaan tein tuosta purkkimaidosta jätskiä ekaa kertaa, ja se oli kyllä yllättävän hyvää ja toimivaa ja tietenkin helppoa, mutta pakko vain sanoa, että kun vain jaksaa enemmän pistää aikaa jätskin tekoon niin vielä parempaa tulee! 
Suosittelen kokeilemaan tätä!

Ja siis homman nimihän on se, että vain mielikuvistus on rajana mitä keksitkään laittaa jätskimassan makukaveriksi. Lakritsia, suklaahippuja, tuoreita marjoja, banaania tai marenkipaloja. Nyt kun löysin ja testasin hyväksi tämän perusjätskimassan reseptin, niin täytteiksi voi yhdistellä mitä ikinä haluaa. 
Itse tein tällä kertaa keksitaikinan, josta syntyikin cookie dough -jätskiä. Olen kuullut hirmu paljon kehuja Ben&Jerryn cookie dough -jätskistä, että piti itsekin päästä maistamaan, kun ei kerta sitä kaupoissa myytävää voi syödä. Lopputulos oli kyllä niin herkullinen. Ai että rakastuin, kokeilkaa ihmeessä, etenkin kaikki keliaakikot, kun ei päästä kaupan keksijätskejä maistamaan! 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 


Jäätelömassa:
8 munankeltuaista
2 dl sokeria
3 dl maitoa
4 dl kuohukermaa
1,5 - 2 dl glukoosisiirappia (voi jättää pois, siirappi parantaa vain taikinan rakennetta)

Keksitaikina:
60g pehmeää voita
4 rkl fariinisokeria
4 rkl sokeria
2 rkl maitoa
2 dl gluteenittomia jauhoja
145 g maitosuklaata karkeaksi rouhittuna (Panda)

Valmista ensin jäätelömassa. Erottele keltuaiset valkuaisista. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kiehauta kattilassa kuohukerma, maito sekä glukoosisiirappi. Vatkaa pienellä teholla kuuma kerma-maitoseos keltuaisvaahtoon, vähän kerrallaan koko ajan vatkaten (anna tämän toimenpiteen viedä aikaa, jotta keltuaiset eivät ala kypsyä/kokkeloitua). Nosta jäätelömassa jääkaappiin jäähtymään noin 45 minuutiksi. Valmista tässä vaiheessa keksitaikina. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää maito ja vatkaa tasaiseksi. Lisää jauhot ja vatkaa tasaiseksi. Kääntele joukkoon lopuksi suklaarouhe. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin kovettumaan, kunnes siitä on helppo muotoilla palloja. Pyörittele taikinasta erikokoisia palleroita ja asettele ne lautaselle. Nosta valmiit keksitaikinapallerot kylmään odottamaan. Kun jäätelömassa on jäähtynyt kaada se noin 2 litran kokoiseen metallivuokaan (itse käytin pitkänmallista leipävuokaa). Nosta vuoka pakkaseen kelmulla tai foliolla suojattuna. Jäätelömassaa tulee sekoittaa kahteen otteeseen pakastuksen alkuvaiheessa. Riippuen pakastimen tehosta, sekoita jäätelömassaa 1 - 2 tunnin välein pakastuksen alkamisesta. Näin jäätelömassan kuohkeus pysyy hyvänä ja rakenne sileänä. Kun jäätelömassa on riittävän paksua, mutta ei liian löysää (noin 2 - 2,5 tunnin kuluttua pakastuksen aloittamisesta), sekoita joukkoon keksitaikinapallerot (taikinapalaset eivät saa valua vuoan pohjalle, vaan massan tulee olla sen verran jämäkkää, että näin ei käy). Voit murustaa myös muutaman keksitaikinapalasen jäätelömassan pinnalle tuomaan näyttävyyttä. Anna jäätelön pakastua yön yli tai vähintään 5 tuntia. Nosta jäätelö huoneenlämpöön joksikin aikaa ennen tarjoilua. Näin se ehtii pehmetä ja siitä on helpompi pyöritellä jätskipalloja. Itsetehty jäätelö säilyy pakkasessa noin viikon.








24. huhtikuuta 2017

Mehevät suklaamuffinssit


Hellou!
Nytten pääsen jakamaan teille yhden yllättäjä reseptin! 
Selailin Annin Uunissa -blogia silmät suurina ja kuolasin ihanien valokuvien perään. Sitten silmiin sattui suklaamuffinssi ohje ja reseptissä vielä mainittiinkin, että tämä toimii myös gluteenittomilla jauhoilla tehtynä. Päätin lähteä kokeilemaan reseptiä.

Muffinssien tekeminen ei vienyt paljoa aikaa, sillä reseptissä ei käytetty ollenkaan sähkövatkainta. Tämä vasta mukavaa leipomista onkin! ;) Lisäksi oli kiva tehdä ihan perus suklaamuffinsseja, koska yleensä teen esim. jonkin kuorrutteen muffinssien päälle. Noh nämä eivät kyllä kaivanneetkaan mitään kuorrutusta! Näistä tuli ihanan pehmeitä ja meheviä, ei uskoisi gluteenittomiksi. Oli kiva kuulla, kun muffinssit saivat kehuja ja meidän väki haki niitä vähän väliä lisää. 
Näitä leivotaan ehdottomasti toistekin! 
Pikku muutoksia tein reseptin määriin ja hyviä siltikin tuli! Ja pakko sanoa vielä, että muffinssien lukumäärää ei alkuperäisessä ohjeessa mainittu, ja en muista tarkkaa kappalemäärää mitä minun taikinasta tuli, MUTTA muistan että yksi muffinssipeltivuoka (12 paikkaa) ei pelkästään riittänyt. Sanoisinko, että niitä tuli noin 15-20 kappaletta.

Minulla alkaa pian ajotunti, muistaakseni jo seitsemäs. Harjoitellaan kuulemma taskuparkkia, hihi jännää! :D Kivaa päivää kaikille! 



Taikina:
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (laitoin osan kaurajauhoja)
1 dl kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 rkl leivinjauhoa
ripaus suolaa
100 g voita
1,5 dl maustamatonta jogurttia (tai maitoa, piimää tms.)
2 munaa
145 g Panda maitosuklaata rouhittuna

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa.
Sekoita sulatettu voi, jogurtti ja munat keskenään toisessa kulhossa.
Yhdistä voimunaseos ja jauhoseos.
Sekoita taikina tasaiseksi kuitenkaan vatkaamatta sitä.
Kääntele lopuksi suklaarouhe taikinaan nuolijalla.
Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
Muista jättää kohoamisvaraa.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.
Nosta hieman jäähtyneet muffinssit ritilälle jäähtymään.
Nautiskele hieman lämpimänä.


Resepti on peräisin Annin Uunissa -blogista








12. huhtikuuta 2017

Croissantit suklaapähkinälevitteellä


Hellou!
Arvatkaapa mistä minä juuri tulin!? No ajotunnilta!
Aloitin tosiaan autokoulun viime viikon maanantaina ja tänään ajoin toista kertaa. Huomenna on taas seuraava ajotunti ja taidetaan olla koko aika liikenteen seassa, tosin rauhallisella asuinalueella. :) Tänään tuntini kesti vajaa 1,5 tuntia ja harjoittelimme peruuttamista sekä risteyskäännöksiä suurella parkkialueella. Pääsin myös testaamaan itse mäkilähtöä, opettajan mukaan yhdessä Oulun jyrkimmistä mäi`stä. :D Hyvin se meni eikä ollu vaikeaa! 

Nämä kirjoitusten jälkeiset viikot tuntuu niin huolettomilta, kun ei oikein mitään tekemistä ole. Toki käynhän minä nuilla ajotunneilla ja teoriaa pitää opiskella, sekä pääsykokeisiin saisi alkaa lukemaan. Silti kun ei ole oikeaa koulua niin tuntuu vähän hassulta. Monesti aamulla on ajotunti tai illalla teoriatunti ja muuten onkin sitten koko päivä aikaa. Noo ehkä tässä kehittyy piakkoin semmoinen lukemisrutiini. Koen vain, että ei minun edes kauheesti tarvitse lukea, koska mantsakin on tuoreessa muistissa yo:n jäljiltä. Kemiasta ja fysiikasta pitäisi vain perusasiat kerrata. 
Hain tosiaan ykkösenä ammattikorkeaan rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa ja kakkosena mantsaan yliopistoon. Oli kyllä tosi vaikea päättää järjestys, mutta siinä se nyt lepää. Haluan kyllä menestyä molemmissa pääsykokeissa yhtä hyvin, juuri tällä hetkellä maantiede houkuttelee enemmän, vaikka se onkin kakkossijalla. Onneksi pääsykokeet ovat vasta toukokuun lopulla, toinen on vasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä. 

Ennen kirjoituksia leivoin ystäväni Annin kanssa croissantteja, jotka saivat sisälleen nutellaa eli suklaapähkinälevitettä. Croissanttejen idea tuli siitä, kun meillä oli jäänyt joululta gluteenitonta lehtitaikinaa pakastimeen. Siskoni oli vahingossa ostanut väärää lehtitaikinaa, josta olisi pitänyt tehdä torttuja, mutta tämä taikina ei ollut minun mieleen. Taikina jäi lojumaan pakastimeen ja päätin kokeilla siitä näitä suklaacroissantteja. :) Vaikka taikina ei ollut lemppariani (paras valmis lehtitaikina on Schärin millefoglie), croissanteista tuli tosi hyviä! Ne katosivat tiuhaa tahtia ja maistuivat niiin hyviltä kylmän maidon kanssa! <3 

Lisäksi taikinaa oli yllättävän helppo käsitellä jauhoja apuna käyttäen, ja levite pysyi hyvin sisällä paiston ajan. Nämä eivät juurikaan kohonneet, joten väliä ei tarvitse hirveästi jättää. Voit oman maun mukaan päättää täytteen määrän. Itse laitoin levitettä kukkurallisen teelusikan, joihinkin vielä enemmän koosta riippuen. 
Suosittelen testaamaan, sillä nämä oli herkullisen maun lisäksi nopeat tehdä!



12-16 kpl

1 pkt (500g) Fria gluteenitonta lehtitaikinaa (käy jokin muukin merkki)
1 prk suklaapähkinälevitettä
muna voiteluun

Ota lehtitaikina sulamaan jääkaappiin hyvissä ajoin eli noin 5-8 tuntia ennen leipomista. Voit myös nopeuttaa sulatusta laittamalla paketin esimerkiksi muovikulhossa kuumaan vesihauteeseen. Jaa sulanut taikina kahteen osaan. Pyörittele molemmat palloiksi ja kaulitse pallot ohuiksi pyöreiksi levyiksi. Käytä jauhoja tarvittaessa apuna. Leikkaa taikinalevystä 6-8 samankokoista sektorin mallista palaa koosta riippuen. Nosta reilu teelusikallinen suklaalevitettä jokaisen sektorin leveämpään päähän. Rullaa sektori kääretortun tapaan ja kääntele se kaarevan sarven muotoon. Aseta valmiit croissantit leivinpaperoidulle uunipellille ja voitele munalla. Paista croissantteja 225 asteessa noin 12-15 minuuttia. Nauti lämpiminä esimerkiksi kylmän maidon kanssa. 







12. marraskuuta 2016

Suklaa-vadelmakääretorttu



Heijj!
Eilen saatiin kunnon lumivaippa tänne meillekin päin! Aamulla kun heräsin ja avasin kaihtimet
niin oli ihanan valoisaa, rakastan lunta! <3 Ens viikko koulun puolella on vielä ns. normaali, ja sen jlk alkaa koeviikko. Mulla on tosin vain oikeastaan yksi koe (matikka), koska äikästä on harjoituspreli, toisessa matikassa lasketaan vanhoja yo-tehtäviä ja oposta ja kuviksesta ei tietenkää oo kokeita. Mukavan rento koeviikko siis luvassa. :) Satun saamaan silloin myös kolme vapaapäivää putkeen, ma ti ja ke, joten saan viettää pitemmän vklp:n! 

Tällä viikolla meillä oli koulukuvaukset. Saa nähä, että oliko tämä nyt sitten viimeinen koulukuvaus ever. :D Jos menis armeijaan niin siellähän taitaa olla ryhmäkuvaukset, noh sinne suuntaan en kyllä taija mennä. Olisi kyllä varmasti hieno kokemus, mutta kunto ei minulla varmaan riitä. :`D 
Toivotaan, että koulukuvat onnistuivat! Minusta tuntuu, että yks kuva saattais ainaki olla tosi hyvä, jos valokuvaaja vaan räpsäsi oikeaan aikaan.. jännittävää. Otettiin myös kaverikuvat, ja niistä varmasti jää käteen mukava muisto lukioajoilta! Harmi vaan, että ihan kaikki meijän vakkari porukasta ei päässy mukaan kuvaan. :/ 
Pitäkäähän nyt kuitenkin peukkuja kuvien onnistumisen suhteen! :)


Ensi viikolla on jännät paikat sekä siinä mielessä, että saadaan koulukuvat, mutta myös siinä mielessä, että yo-tulokset tulee perjantaina! Jännittää kyllä aika paljon, ei vielä, mutta jännitys varmasti kasvaa kun ensi perjantai lähenee. Minulla on tapana tehdä aina pieni toivomus, kun oma ripsi irtoaa (ihan totta :D) ja olen joka ikisellä kerralla toivonut, että saan mantsan kokeen arvosanaksi sen mitä niin kovasti haluan. Uskon, että mahikset siihen on, mutta nyt täytyy vain toivoa parasta! :)

Nonni ja sitten itse reseptiin. Tämän herkku kääretortun tein kesän loppuvaiheessa, kun meille tuli tuttavia kylään. On se kyllä pitkään pysynyt tuolla reseptivarastossani, koska on ollut paljon muuta päiviteltävää! :D Ohjeen bongasin jälleen Baka Glutenfritt -lehdestä, ja lopputulos oli oikein onnistunut! Pohja oli hyvä ja täyte ihanan raikas ja vadelmainen. Kyllä suklaa ja vadelma on tosi hyvä makupari! Suosittelen tätä kahvipöytään! Kuorrute oli kans kiva lisä tähän herkkuun. :)


Mukavaa kun alkaa vklp! Nauttikaa!


3 munaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vadelmamousse:
2 liivatelehteä
125g vadelmia
2 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa
1,5 rkl vaniljakreemijauhetta

Suklaakuorrute:
145g tummaa suklaata Panda
1 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
25 g pehmeää voita

Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Kiehauta vadelmat ja sokeri kattilassa. Soseuta seos lusikan avulla tai esimerkiksi siivilän läpi. Älä kuitenkaan laita vadelmien siemeniä hukkaan. Purista liivatteista vesi ja sekoita vadelmaseoksen joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mukaan kreemijauhe, kun seos on vielä juoksevaa. Sekoita kerman joukkoon vadelmaseos ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Valmista kääretorttupohja. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon vähitellen varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 250 asteessa noin 5 minuuttia. Kun pohja on kypsä kumoa se sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Valmista suklaakuorrutus. Paloittele suklaa kattilaan. Lisää joukkoon kuohukerma ja sokeri. Ota kattila  pois levyltä kunnes se kiehahtaa, välillä sekoitellen. Sekoita seosta kunnes suklaa on sulanut. Lisää pehmeä voinokare ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Anna jäähtyä. Levitä vadelmamousse jäähtyneen kääretorttu pohjan päälle ja kääri pohja napakaksi rullaksi. Päällystä kääretorttu suklaakuorrutteella. Koristele vadelmilla.