24. joulukuuta 2017

Piparkakut


Heipsan jälleen!
Ennätin tänään leipaista piparkakut valmiiksi ja myös kuvata ne! Saatte ohjeen, ehkä ehditte vielä sitä testaamaan. ;) Joka tapauksessa näistä pipareista tuli oikein hyviä, ensimmäistä kertaa kyseistä ohjetta kokeilin. Halusin ihan vain mielenkiinnosta testata hyvän blogin reseptiä gluteenittomiin pipareihin. Olenhan monesti puhunut tästä blogista ja sen onnistuneista resepteistä: Glutenfria godsaker
Iso plussa oli se, että taikinaa oli todella helppo käsitellä. Toki jouduin käyttämään hieman jauhoja apuna, jottei taikina tarttuisi meidän puupöytään kiinni. Vähän siis perunajauhoja pintaan ja eikun kaulitsemaan! Ihanan helppoa. :)

Blogistani löytyy myös yksi aiempi piparkakkuohje, joka myöskin on erittäin hyvä. Jos vertaan tätä ohjetta tuohon aiempaan sanoisin, että piparit ovat aika erilaisia rakenteeltaan, maku on samanlainen. Aiemmat olivat aavistuksen pehmeämpiä, vaikka kumminkin rapsakoita. Tämän illan postauksen ohjeen piparit ovat vähän "karkeampia". Osittain rakenteeseen saattoi vaikuttaa käyttämäni kaurajauho, joka ei ollut niin hienoa kuin normaalit perus jauhoseokset. Kaapista ei löytynyt perus Semperin hienoa jauhoseosta, jota meillä kyllä yleensä aina on. Käytin siksi kaurajauhoseosta. Tämä ero ei kuitenkaan haitannut, vaan minusta se toimi kumminkin oikein mallikkaasti! 
Nyt pystyykin sitten itse valkkaamaan haluaako "karkeampia" vai aavistuksen pehmeämpiä pipareita. ;) 

Nyt on viimein aika rauhoittua joulun viettoon.
Laatikot on paistettu, piparireki kasattu, tortut paistettu, gluteenittomat piparit leivottu, riisipuuro ja luumusoppa keitetty ja kinkku meni hetki sitten leivinuuniin. 
Huomenna heräämme katsomaan Joulupukin kuumaalinjaa ja aamulla koristelemme myös tänään tuodun kuusen. Meidän pikku luppakorva Hermanni ehti jo maistaa tuota neulaspuuta, toivottavasti puu on vielä huomenna pystyssä. :D 


Rauhallista ja makoisaa 
joulun aikaa kaikille!  



125g voita
1 dl sokeria
1/4 dl fariinisokeria
½ dl siirappia
1 rkl kanelia
½ rkl inkivääriä
½ rkl neilikkaa
½ rkl kardemummaa
1 tl psylliumia
1 dl kylmää vettä
1 muna
3/4 tl soodaa
noin 7 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper)
lisäksi perunajauhoja kaulitsemiseen

Sulata voi kattilassa. Lisää mausteet, sokerit ja siirappi. Kiehauta ja ota kattila pois liedeltä. Lisää psyllium ja vesi. Anna vaikuttaa 20 min. Lisää joukkoon muna sekä jauhot joihin on sekoitettu sooda. Työstä taikinaa monitoimikoneessa tai käsin muutaman minuutin ajan. Taikina jää melko löysäksi. Peitä taikina kelmulla ja nosta jääkaappiin pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Leivo taikinasta piparkakkuja perunajauhoja apuna käyttäen. Paista pipareita 200 asteessa noin 5-7 minuuttia koosta riippuen. 











2 kommenttia: