17. elokuuta 2015

Juluma Ölökky


Hejsan!

Kiireinen, mukavan järjestelmällinen, mutta silti rento arki on jälleen palannut. :) Jo tänään läksyjen tekemiseen hurahti kolme tuntia, vaikka minulla ei ole kuin 4 "kunnon" oppiainetta. Biologian kakkoskurssi ei yhtään tahdo kiinnostaa, mutta mm. ruotsin kolmoskurssi innostaa kovasti! : D Onneksi tuo on sitten vika bilsan kurssi, kaksihan niitä pakollista on. 

Lisäksi minulla on myös liikuntaa ja tänään meillä oli ensimmäinen tunti, ja se vietettiin puistossa kahvakuulaillen! Oli tosi mukava ja virkistävä tunti! :) Seuraavalla tunnilla päästään sitten juoksemaan jalkapallon perässä. Toivottavasti sää pysyy yhtä lämpimänä kuin tänään! :)

Nyt lisään valokuvapostauksen, elikkä kuvia viime päiviltä ja viikoilta. :) Kävimme tosiaan heinäkuun lopulla siellä lomareissulla ja poikkesimme mm. Julman Ölkyllä! Oli kyllä kiva reissu! 
Viikko sitten kokkasimme Espanjalaista ruokaa kotona ja kaikki maistui todella hyvälle! <3 Siskoni teki alkuruoan ja pääruoan ja minä valmistin tavalliseen tapaan jälkkärin. :) Näistäkin herkuista kuvia alapuolella, ja kysykää ihmeessä herkkujen reseptejä jos olette kiinnostuneita! 

Virkistävää ja mukavaa loppuviikkoa! <3


Meidän ensimmäisen vuokramökin rantanäkymä. : )



Illalla uskaltauduin myös uimaan joessa. Auringon lasku oli upea. : )


Julumaakin julumempi Ölökky näin murteella


 

Pikku Tiuhti loikoilemassa auringon laskiessa <3


Pääruokana perinteistä Paellaa

Alkuruokana Gazpacho - Kylmä tomaattikeitto

Jälkiruokana Crema Catalana - Espanjalainen paahtovanukas


4 kommenttia: