26. kesäkuuta 2015

Photography of summer


Hellou!

Tänään ajattelin tehdä valokuvauspostauksen. 
Loman aikana olen räpsinyt jo paljon kuvia, ja haluan jakaa parhaimmat tänne teidän nähtäväksi! :) Ämmykät on päässy laitumille ja meidän kisu on päivät pitkät ulkona seikkailemassa. Tiuhti oli yhdessä vaiheessa jopa kaksi päivää putkeen ulkona, mutta onneksi se kävi syömässä ja juomassa vettä sisällä. :) Nyt tosin on ollut niin sateista, ettei se ole astunut tassullakaan ulkoportaille.

Lähipäivinä menen ystäväni kanssa mökkeilemään, ja kuvaamme jälleen jo kolmannen musiikkivideon perinteikkäästi. :D Tänä vuonna päädyimme lopulta Teflon Brothersin kappaleeseen Pämppää, jonka mukava rytmi ja taustamusiikki vetivät puoleensa, sanat eivät niinkään olleet kovin mieluisat, mutta olen varma, että tästä tulee yhtä hyvä kuin ensimmäisestä musiikkivideostamme! 
Silloin me tehtiin video Kristalin "Kultaa" -kappaleesta. :)

Olen myös leiponut vaikka mitä ja tulevia postauksia ovat mm. Gluteenittomat teeleipäset sekä mansikkatartaletti. :) Mansikkatartaletissa käytin kesän ensimmäisiä ostamiani mansikoita, seuraavalla kerralla saan varmaankin mansikat meidän omasta puutarhastamme. :)

Ai niin, olette varmaan huomanneet erilaisen bannerin blogini yläosassa. Kyseinen banneri on väliaikainen, sillä teen par`aikaa uutta banneria blogiin. :)
Kävijämääräkin on jo komeasti yli 20 000, mutta arvontaa minä en nyt valitettavasti ehtinyt pitämään. :( Pyrin pitämään arvonnan 25 000 paikkeilla, koska en nyt ehtinyt.
Haluan kiittää kaikkia blogini vakituisia lukijoita sekä silloin tällöin piipahtavia kävijöitä! Kaikki kommentit ovat olleet ilahduttavia, ja niitä on todella mukava lukea! <3 
Kiitos! <3

Iloista viikonloppua kaikille! :)













2 kommenttia:

  1. Olipa mukava kuulumis- ja kuvapostaus! Kuvasi ovat todella kauniita ja piristäviä! Tuli hyvä mieli, kiitos. :-)

    VastaaPoista