26. maaliskuuta 2015

Photography of Spring

Heippa kaikki!
Näin ensiksi pahoittelut hiukan tavallista pitempään venähtäneestä tauosta! Koeviikko starttasi eilen, joten jo kaksi koetta takanapäin. :) Tänään oli siis uskonnon koe ja se kesti vain 1,5 tuntia! Olin aluksi aivan peloissani, että miten saan tehtyä yhden esseen nuin lyhyessä ajassa, mutta sain kuin sainkin miltei viisi sivuisen eepoksen. :D Tämä uskonnon kurssi oli siis etiikan ja siinä yleensä on kokeessa vain yksi essee kirjoitettavana, joten siksi aikakin pistetään puoliksi normi koeaikaan verrattuna.

Kävin ihanien ystävieni kanssa katsomassa Kaiken teoriaa ja se oli aivan mahtava! Itkin hirveän monta kertaa, mutta selvisin onneksi ilman nenäliinoja! Ehdottomasti suosittelen elokuvaa kaikille, siinä on niin käsittämätön tarina ja sen kun vielä sanoin mielessäni että, " Hei kuule, tämä kaikki on sitten ihan totisinta totta", niin vetää sanattomaksi. Pakko myöntää, että kuulin tästä henkilöstä vasta kolme viikkoa ennen kuin menimme katsomaan elokuvaa. Mietin että olenpas epäsivistynyt, mutta sitten sanoin toiselle ystävälleni tästä ja hänkin myönsi ettei ole koskaan kuullut koko henkilöstä. Eli en ole onneksi ainoa. :) Mutta nytpä tiedän Hawkingista kaiken, ainakin melkein. :D
Tällä hetkellä suosikkikappaleeni on Arrival of the Birds, ja oli ihana yllätys että se soi elokuvassakin! Olin niin mielissäni! Kuunnelkaahan tekin tämä upea kappale, oheisesta linkistä. :)

Noniin elikkä nyt kun pahin koeruuhka on tältä viikolta ohi, niin ehdin tänne päivittelemään. :) Tarkoituksenani oli lisätä tänään suklaamuffinien resepti, mutta muistin että ohje pääsi unohtumaan kotiin. Lisään sen ohjeen myöhemmin, ja nyt vuorossa olisi ottamiani valokuvia. Kuvat ovat pääosin viime viikonlopulta ja sitä edelliseltä vklp, muistaakseni. :) Nähdään ja lycka till kaikille joilla on koeviikko! <3













2 kommenttia:

  1. Tosi upeita keväisiä kuvia <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Tykkään tosi paljon valokuvata, ja parasta on kun tuntee ottavansa mahtavan otoksen! :)

      Poista