31. joulukuuta 2016

Juustokakku-brownie muffinssit


Hejsan!
Uuden vuoden aatto on vihdoin täällä! 
Leivoin jo eilen nämä uuden vuoden herkkumme, sillä nämä ovat parhaita hyvin jäähtyneinä. :) Kehittelin reseptin itse, kahta eri ohjetta yhdistellen. Halusin tehdä jotain jossa on paistettua juustokakkutaikinaa, ja sitten keksin kaveriksi brownie-pohjan. Löysin wicked sweet kitcken -blogista melko samanlaisten muffinssien ohjeen, ja lähdin sen pohjalta liikkeelle. Tuplasin juustokakkutaikinan määrän, sillä kommenteissa sanottiin, että sitä olisi saanut olla enemmän. Sitten etsin erikseen gluteenittoman brownie pohjan reseptin. Löysin sen täältä, Kotihippi ja leipuri -blogista, ja oli muuten hyvää taikinaa! Hasselpähkinät toi kivaa lisää siihen, suklaan määrää vähensin ja jätin valkosuklaan kokonaan pois. Hyvin onnistui silti! :)

Brownie taikina kohosi kivasti, ja oli oikein hyvän makuinen! Juustokakkuosa kohosi uunissa reippaasti, mutta lösähti tullessaan uunista ulos. Se ei kuitenkaan haitannut makua, ja ulkonäkökin oli vain hauska kun toinen puoli muffinssista oli vähän muhkurainen. :D 

Päälle ripottelin jäisiä vadelmia, ja niitä voi kyllä laittaa reilumminkin mikäli tykkää niistä! Ne toi kivaa raikkautta kaiken makeuden keskelle, ja toimivat hyvin! :) Mansikatkin varmasti käy myös, ja mustikat, mistä itse tykkää! 

Illalla syödään hyvää ruokaa ja keskiyöllä mennään katselemaan raketteja. :) Mukavaa kun näin vuoden lopussa on aina kaksi juhlaa peräkanaa! :D 

Me nähdään sitten ens vuonna! :D 
Mukavaa uutta vuotta 2017 kaikille!




n. 30 kpl minimuffinssia

Brownie-taikina:
150g voita
145g tummaa suklaata Panda
2 munaa
1,5 dl sokeria
3/4 tl vaniljasokeria
3/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl gluteenittomia jauhoja
1/2 dl gluteenittomia kaurajauhoja
3/4 dl hasselpähkinärouhetta

Juustokakku-taikina:
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g maustettua tuorejuustoa vanilja
2 keltuaista
1,5 rkl sokeria

Valmista brownie. Sulata voi mikrossa. Lisää paloiteltu suklaa, ja anna sen sulaa voin joukkoon. Jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita muna-sokerivaahto voi-suklaaseokseen varovasti käännellen. Sekoita vaniljasokeri, leivinjauhe, suola, jauhot ja hasselpähkinärouhe keskenään. Kääntele kuivat aineet taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Valmista juustokakku-taikina. Notkista tuorejuustot kulhossa lusikalla. Sekoita joukkoon sokeri ja erotellut keltuaiset. Nostele ensin brownie-taikinaa minimuffinssipellille minimuffinssivuokiin niin, että puolet vuoasta täyttyy. Lisää sitten juustokakkutäytettä loput puolet vuoasta. Nostele päälle jäisiä vadelmia. Paista 175 asteessa noin 15-18 minuuttia. Anna muffinssien seistä kylmässä mieluiten yön yli. Muffinssit ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Nauti vaniljajäätelön kera!
Normaalikokoisia muffinsseja paistetaan 25-30 minuuttia ja minimuffinsseja 15-18 minuuttia.







23. joulukuuta 2016

Hyvän joulun toivotus


Moikka!
Enään on vain yksi yö jouluun. Tällä hetkellä meillä jouluvalmistelut ovat kovassa vauhdissa. Eilen leivottiin koko päivä. Tein omat gluteenittomat herkkuni itse, mm. taatelikakkua ja pipareita tottakai. Taatelikakkua en ole ikinä ennen tehnyt enkä tietääkseni maistanutkaan, joten kiva kokeilla jotain uutta! Päältä päin näyttää, että vuokakakku onnistui hyvin ja otin ohjeen tosiaan Gluteenitonta leivontaa blogista. :) Katsotaan jos myöhemmin lisään siitä postauksen. 

Näin joulukuussa on ollut jos jonkinlaista puuhaa ja projektia, joten en ole tänne blogin puolelle oikein ehtinyt. Olen tehnyt itse kaikki joululahjat, ja enään paketointi puuttuu. Koulussa kans on ollu erilaista ohjelmaa, ja tänä vuonna koulu päättyi perinteiseen yökirkkoon ja uuteen joulujuhlaan, sekä talenttiin. :D Ennen meillä on ollut työpajoja, joissa on esim. askarreltu tai pelattu, mutta nyt ohjelma oli uudistettu. 
Oli kyllä mukavaa! Katselimme musiikkiesityksiä, tonttujen kahvitauon draamaa, lauloimme yhdessä joululauluja ja söimme lopuksi ihanan joulupuuron.

Piparitalotkin olen tehnyt ja tein niitä kaksi, toisen kotiin ja toisen mummille. :) Mummille tein mökin kaavat itse alusta loppuun, ja koska taikinaa jäi vielä mummin mökinkin jälkeen yli tein meille kotiinkin pikkuisen piparikylän. Siihen meillä oli valmiita muotteja, joten kaikki kolme taloa valmistuivat nopeasti. 
Onkos teillä tehty piparitalo? :)


Haluan toivottaa teille aivan ihanaa joulua
ja sitäkin mukavampaa uutta vuotta! ♡









5. joulukuuta 2016

Mustikkapiirakka


Hellou!
Tänään lisään mustikkapiirakan ohjeen, joka on ehkä hieman tavallisesta poikkeavasti tehty tuorejuustosta! Pohja on kaurapohja, sillä se sisältää paljon kaurahiutaleita. Muistakaa käyttää puhdasta kauraa! :) Täytteessä on siis tuorejuustoa tavallisen kermaviilin sijaan. Ihanan mustikkainen tästä tuli, ja kaurapohja oli huippu verrattuna normaaliin piirakkapohjaan! Oikein makoisa piirakka! :) Reseptin poikasta katsoin valion nettisivuilta, ja sieltä löytämäni vaniljainen mustikkapiirakka - ohjeen avulla sovelsin tämän gluteenittoman version. Tein ohjeen myös kaksinkertaisena, sillä halusin tehdä isomman satsin. 
Meillä oli jääkaapissa pari tuorejuusto pakettia, jotka olivat menossa vanhaksi, joten päätin sitten tehdä niistä jotain herkkua. :) Tuorejuusto piirakan täytteenä sopi oikein hyvin!

Huomenna vietetään itsenäisyyspäivää, ja linnanjuhlien katselua siis tiedossa. Meillä tehdään ruoaksi myös jotain hieman juhlavampaa, nähtäväksi vielä jää, että mitä. :D Kivaa pitempää vklp:a tosiaan vietän, kun vasta keskiviikkona tarttee mennä takaisin kouluun! 

Tänään ollaan käyty kaupassa peräti kaksi kertaa, oltu ulkona, valokuvattu, käyty mummolassa, syöty, pelattu sählyä ja kävelty sählystä kotiin mukavan purevassa pakkasessa. 
Illalla pelattiin pikkusiskoni kanssa lautapeliä, ja nyt voisin siirtyä tonttupuuhiin. ;)

Näihin tunnelmiin, hyvää yötä ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää teille kaikille! 



1 uunipelti

Pohja:
200g pehmeää voita
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
6 ½ dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)

Täyte:
6 dl mustikoita
2 tl perunajauhoja
400g (2 prk) maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
1 dl sokeria


Sekoita pehmeä voi ja sokeri keskenään, lisää munat yksitellen välillä sekoittaen. Sekoita loput ainekset keskenään ja lisää ne muna-voiseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina uunipellillä olevan leivinpaperin pohjalle. Tee myös pienet reunat lusikkaa apuna käyttäen. Sekoita mustikoihin perunajauho. Kaada mustikat pellille piirakkapohjan päälle. Vatkaa tuorejuuston joukkoon sokeri, ja munat yksitellen. Kaada täyte mustikoiden päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 175 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes kypsä.