29. tammikuuta 2016

Italialainen tiramisu


Moikka!
Koeviikko alkoi jälleen, tosin ennen joulua se oli viimeksi. :D Pari koetta olen jo tehnyt ja vielä kaksi jäljellä. Minulla on nimittäin tässä jaksossa ollut vanhojentanssi kurssi, joten siksi vain neljä koetta. Se tuntuu niin vähältä, varsinkin kun kokeet ovat aika ripotellen. Nyt minulla on ihana pitempi vklp, koska seuraava koe on vasta tiistaina. :) Fysiikan ja enkun kokeet, joista enkku mulla oli tänään, menivät vaihtelevasti. Fysiikka tuntui menevän hyvin, mutta englannissa oli pari tehtävää joissa piti mennä vetämällä lottorivi, sillä sanat oli minulle aivan vieraita. :/ En muutenkaan tykkää monivalinta tehtävistä. 

Ja tosiaan vanhojen tanssit alkaa jo kovasti kolkutella oveen, sillä niitä vietetään jo 19. päivä helmikuuta! :D Mekon olen hommannut jo marraskuussa, kengät hommasin eilen, kampaajan varasin myös marraskuussa, mutta vielä on muutamia pikku juttuja mitä pitäisi hoitaa/päättää, esim. kampaus. Olen katsellut netistä useita vaihtoehtoja ja screenshotannut mieluisimmat talteen. Haluan nutturan, mutta mallista en ole vielä täysin varma. Onneksi minulla on kuitenkin hyviä vaihtoehtoja, joista valita. Pikkuisen olen jo tiettyjen luomusten puoleen kääntynyt. :) 
Vanhojen reenejä meillä on enää kolme kertaa, ja ne tanssitaan jo kyseisissä esiintymispaikoissa. Olen oppinut ja osaan yhä kaikki tanssit hyvin parini kanssa, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. ;D En malta odottaa sitä päivää, vaikkakin pikkuisen on perhosia vatsassa. :) 

Mennään koeviikon jälkeen Syötteelle perheeni, ja ystäväni perheen kanssa, niin kuin viime vuonnakin. Siitä on muodostunut jo miltei perinne! :D Ihana päästä hiihtämään ja laskettelemaan, sitä varten olenkin miettinyt, että ostan ennen reissua tuulitakin, sillä minulla ei sellaista tällä hetkellä ole. Parasta muuten on kun pääsee raskaan laskettelu-urakan jälkeen rinnekahvilaan syömään pullaa ja juomaan kaakaota! ;D 

Nähdään ja huippukivat viikonloput kaikille! <3


31.1.
Kappas vain, kun en julkaisupäivänä ollut muistanut mainita mitään tästä itse reseptistä! :`D No onneksi nyt jälkikäteen hoksasin! Olen useaan kertaan tehnyt gluteenittoman tiramisun aikaisemmalla ohjeellani (ohje löytyy tästä!), joka on kyllä ollut tosi hyvä! Nyt halusin testata tiramisua savoiardi-kekseillä, kuten aito tiramisu tehdään. Isoista kaupoista löytyy ainakin Schärin gluteenittomia savoiardi-keksejä, ja lisäksi vehnästä tehtyjä savoiardi-keksejä löytyy, jopa eri merkkejä. Selailin netistä erilaisia tiramisu ohjeita, ja monessa pisti silmään tämä valkuais- ja keltuaisvaahto menetelmä. Niinpä muuntelin gluteenittoman reseptin tällä aidon tiramisun (tietääkseni :D) menetelmällä. Ja tottakai joukkoon kuului mascarponejuustoa ja mustaa kahvia! :)
Tosi hyvää tuli, ja mukavan erilaista kuin aikaisemmalla reseptilläni! Pikavierailu Italiassa oli kuin olikin herkullista. ;) Suosittelen!



Aito Italialainen tiramisu

4 dl vahvaa kahvia
4 munaa
1 dl sokeria
400-500g mascarponea
50g valkosuklaata
300g (2pkt) gluteenittomia Savoiardi-keksejä (Schär)
tummaa kaakaojauhetta

Keitä ensimmäiseksi kahvi ja kaada se laakeaan kulhoon jäähtymään. Erottele valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihiinsa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa, kun se pysyy paikoillaan kulhon pohjalla käännettäessä kulho ylösalaisin. Vatkaa toisessa isommassa kulhossa keltuaiset sekä sokeri vaahdoksi. Nostele mascarpone keltuaisvaahtoon ja vatkaa tasaiseksi. Lisää valkuaisvaahto mascarpone-keltuaisvaahtoon, ja sekoita varovasti tasaiseksi. Ota esille reilun kokoinen ja korkeareunainen piirakkavuoka. Levitä vuoan pohjalle mascarponetäytettä ja ripottele päälle karkeaksi rouhittua valkosuklaata. Dippaa savoiardi-keksejä nopeasti kahvissa molemmin puolin. Nostele keksit mascarponevaahdon ja suklaarouheen päälle vieri viereen. Levitä päälle mascarponevaahtoa ja toista sama visio, kunnes keksit loppuvat (kyseinen keksimäärä riittää noin kahteen kerrokseen, jolloin mascarponevaahtoa tulee kolme kerrosta). Levitä viimeisenä mascarponevaahtokerros päällimmäiseksi, ja jätä tässä valkosuklaarouhe pois. Sihtaa lopuksi tummaa kaakaojauhetta pinnalle (voit jättää sihtaamisen myös hetkeä ennen tarjoilua). Anna tiramisun tekeytyä jääkaapissa mieluiten yön yli, se on parhaimmillaan seuraavana päivänä.









6 kommenttia:

  1. Kauniita, valoisia kuvia!
    Minullakin on koeviikko menossa... Tsemppiä kokeisiin! :-)
    Ja ihanaa matkaa Syötteelle, nauti laskettelemisesta ja hiihtämisestä minunkin puolestani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elsa! ♡
      Heij ja sulle myös tsemppiä urakkaan! Kohtahan se on jo onneksi ohi! :) Hihi, kiitos! Hiihtotakki on ostettu, joten se on tarkoitus saada kovaan käyttöön laduille!

      Poista
  2. Todella ihanan valoisat ja valkeat kuvat! :)

    VastaaPoista
  3. Moikka Anna! Voisinko tämän kivan reseptin blogilinkin julkaista Schärin facebooksivuilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Vautsi vau huippua kuulla! :D Sopii kyllä, jos vain myös laitatte blogini nimen näkyviin, eli reseptin alkuperän. :)

      Poista