25. tammikuuta 2015

Lakritsainen vaniljatäytekakku


Moikka!
Eilen leivoin siskolleni syntymäpäiväkakun. Hän toivoi jotain lakritsaista ja muuten sain itse suunnitella kakun. :) Kakun pohjiksi leivoin luotto-ohjeellani 5 munan gluteenittoman kakkupohjan, jonka leikkasin kolmeen osaan. Täytteeksi tein Kinuskikissalta poimitut, Hopeatoffeetäytteen sekä vaniljavalkosuklaatäytteen. :) Hopeatoffeetäytteessä tein lakritsikastikkeen jo perjantai-iltana, jotta se sai kylmetä rauhassa. Hoksasin sitten vasta lauantaina, että toffeetäyte oli suunnattu kakun kahteen väliin ja tarvitsin sen vain yhteen väliin. Otin puolet lakukastikkeesta erilliseen rasiaan ja vaahdotin ohjeen mukaisesti loput kastikkeesta. Puolitin myös muut täytteen ainekset. 

Kakun kokoamisvaiheessa keksin laittaa kakun väliin myös tuota lakritsikastiketta ja se oli kyllä oikein maukas idea. :D Toiseen väliin tuli siis sitten tuo vaniljavalkosuklaatäyte ja banaaniviipaleita, ja kakun pursotin Flora vispillä, jonka jämäköitin vaniljakreemijauheella. :) Sitten värjäsin osan kermasta rosan värisellä pastavärillä, jolla pursotin pieniä kukkia pikku tyllilla. Ja viimeisenä ripottelin päälle Kick-patukka rouhetta. :) 
Kakku on oikein makoisaa ja herkullista, mutta itse synttärisankari ei ole vielä päässyt antamaan omaa tuomiotaan. :D Tänä iltana saan kuitenkin palautteen, toivottavasti positiivisen sellaisen! 

Kyselkää ihmeessä jos haluatte tarkempia ohjeita, annan niitä ilo mielin! :)
Huomenna alkaa koeviikko ja ensimmäisenä siis vuorossa äikän koe. Sitten enkku keskiviikkona ja sen jälkeen saan pitää vähän taukoa kokeista. :) Helmikuun puolella minulla on vielä uskonto ja matikka (taisin kertoa näistä edellisessä postauksessa, mutta haittaneeko tuo :D). 
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! <3








6 kommenttia:

  1. Kaunis kakku!
    Kiva idea noi roosat pursotukset :)
    Tsemppiä koeviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kissanminttu! <3 Nyt voin jo sanoa että ollaan voiton puolella, enää nimittäin kaksi koetta jäljellä. :)

      Poista
  2. Tuo on kyllä kerrassaan upea ! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sanniseni! <3 :) Itsekin olet kyllä tehnyt aikamoisia kakkuja! ;)

      Poista
  3. Oli kyllä hyvää kakkua! :)

    VastaaPoista