2. elokuuta 2014

Tartaletit vanilja-sitruunatäytteellä


Moikkelis! Minäkin sitten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa tartaletteja! Kuulin näistä Koko Suomi leipoo -ohjelmassa ja leivokset vaikutti todella kivoilta ja herkullisilta :) Tässä ohjeessa suunnittelin itse täytteen, mutta gluteenittoman murotaikinan ohjeen nappasin Onnelasta. :) Murotaikina osoittautui todellakin hyväksi, sillä taikina ei ollut yhtään murenevaa ja se oli helppo painella vuokien pohjalle. Itse tein pohjista vähän liiankin paksuja, sillä pelkäsin että liian ohuet menevät helposti halki. Olen aika varma että ohuetkin pohjat onnistuvat ehjinä valmiiksi! :) Pistäkäähän kommenttia miten teidän tartalettinne ovat onnistuneet, jos innostutte kokeilemaan tätä reseptiä. :D Ylihuomenna sitten suuntaamme perheen kanssa Tampereelle ja tiedossa siis olisi viimeinen kesälomareissu, ennen koulujen alkua! Vises!

n. 8-10 kpl

Murotaikina:
100g margariinia
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl levinjauhetta
3 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
+ riisejä/herneitä

Vanilja-sitruunatäyte:
2 vispikermaa
100g tuorejuustoa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100g valkosuklaata
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 vaniljatanko
3,5 tl sitruunamehua
3 liivatelehteä

Päälle:
tuoreita marjoja

Paloittele pehmeä rasva kulhoon ja lisää loput ainekset. Nypi sekaisin. Voitele tartalettivuoat ja painele taikinaa vuoan pohjalle ja reunoille (taikinan paksuus n. 0.5-1.0 cm). Nostele riisiä/herneitä painoksi vuokiin, leivinpaperin päälle (näin reunat ja pohja eivät nouse liikaa). Paista pohjia 200 asteessa n. 10-15 min.(riippuu pohjien paksuudesta. Itselläni pohjat olivat aika paksut, vähän liiankin, joten aikaa meni 15 min.). Kun pohjat ovat kypsiä nosta riisit/herneet pois vuoista ja anna pohjien jäähtyä. Irroita jäähtyneet pohjat varovasti vuoista, hammastikkua apuna käyttäen. Valmista täyte. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto. Vaahdota toisessa kulhossa vaniljakastike ja lisää kerma-tuorejuustoseokseen. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä. Lisää suklaa seokseen ja sekoita. Lisää myös sitruunan kuori ja vaniljatangon siemenet. Laita liivatteet likoamaan 5 min. kylmään veteen. Kiehauta sitruunamehu ja sekoita siihen puristetut liivatteet. Kaada neste ohuena nauhana täytteeseen, koko ajan sekoittaen. Annostele täyte tartalettipohjien päälle ja päällystä tuoreilla marjoilla. Viimeistele myös halutessasi kiilteellä.






4 kommenttia:

  1. Nämä onkin kivoja! Hienoja :) Minäkin tein tämän tapaisia, vanhanaikaisia Hiekkahentusia, niissä on myös muropohja, mutta täytteenä kermavaahtoa, hilloa ja marjoja. Päivitän blogiin kunhan ruuhka helpottaa ...olen leiponut niin paljon ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! :) Oi kuulostaa herkulliselta! Pitääpäs kurkata blogiisi katsomaan näitä herkkuja! :D

      Poista
  2. En muista montako kertaa olen tätä aivan ihanaa lakkamarjaista ihanuutta yrittänyt kommentoida...onnistumatta!
    Lakka on marjoista parhain, totuin siihen jo lapsuudessa......ajatuskin saa veden kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lakka on aivan suussa sulava marja! En tahdo ymmärtää ihmisiä, jotka eivät pidä kyseisestä marjasta. :D Tietenkin se on makuasia :)

      Poista