30. elokuuta 2014

Ensimmäinen arvonta

Hellurei! Nyt olisi vihdoin blogini aivan ensimmäisen arvonnan aika! Kävijämäärä rusahti rikki 10 000 kohdalta, joten tämän kunniaksi pidän pienimuotoisen arvonnan! :) Arvonta-aikaa on 30.8.2014 - 27.9.2014, klo 12:00 asti. Arvontaan voit osallistua liittymällä blogini lukijaksi ja kommentoimalla tähän postaukseen. Jätäthän kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos voitto osuu kohdallesi! Anonyymi-lukijoilta pyydän jättämään kommenttiin nimimerkin. :) Arvonta-aika on reippaan pitkä, sillä suoritan arvonnan vasta kiireisen koeviikon jälkeen, joka on paketissa perjantaina 26. päivä. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostitse.

Eilen meillä oli lukiossa ryhmäytymispäivä, jolloin teimme kaikkia tutorien järjestämiä hauskoja leikkejä! Oli tosi mukava päivä ja ennen kotiin lähtöä, koulussa oli ruokana herkullista riisipuuroa (muut saivat pahaa mannapuuroa, paitsi siis minä. :D)! Meitä jo "peloteltiinkin" ensimmäisestä koeviikosta ja kyllä se minua jänskättää, mutta pitää vain opiskella asiat hyvin ja olla alusta alkaen mukana tunneilla. Kävin torstaina kokeilemassa ystävän pyynnöstä yhtä teatteritanssikurssia, ja se oli tosi mukavaa ja opettaja oli hirmu kiva! :) Ajattelin jatkaa kurssia, sillä minulla ei ole vielä mitään muuta harrastusta vapaa-ajalle. 

Palkintona on Cake Angels -minivaahtokarkkipussi, Dr.Oetker cupcake-vuokia ja Dr.Oetker Confetti nonparelleja! Nyt kaikki mukaan arvontaan! :)


25 kommenttia:

  1. Kiva pieni arvonta, mukana! Äläkä ota koeviikoista liikaa stressiä! ;)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana ihanassa arvonnassa! :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Onnittelut blogisi menetsyksestä!!
    Tsemppiä koeviikkoon, jos on kuunnellut ja sisäistänyt asioita jo tunneilla, ei se ole yhtään paha juttu!! :)

    kissanminttu@windowslive.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa! :) Eiköhän me siitä koeviikosta jotenki selvitä :'D

    minttu.vi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ehottomasti mukana arvonnassa!:D

    VastaaPoista
  6. Jee, mukana arvonnassa! Tää on ihana blogi! :) Sähköposti on cute.millerina@gmail.com

    Melissa, waiting4yourletter.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Mukana kivassa arvonnassa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan, kiva palkinto!
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kiva että tykkäsit tanssiteatterista! Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  11. Mukana, kivan arvonnan olet laittanut pystyyn! :)
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Jei, ihana idea tälläinen arvonta! <3 :) Voisi itsekin joskus järkätä tälläistä.. Mukana ollaan!

    lottaevee@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ihanassa arvonnassa! :)

    lemp1_@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan!
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  15. Mukaan arvontaan myös minä, vakkaristi seurailen päivityksiäsi. :) Mukavaa syksyä sinulle. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa! Olet todella taitava leipoja, ensimmäinen tilauskakkusikin oli tosi hieno! Seuraan mielelläni sinun leipomuksiasi :)

    VastaaPoista
  18. Oi mikä ihana blogi sinulla täällä! Klikkasin itseni lukijaksesi ja osallistun arvontaan.
    Pullantuoksuinenkoti(at)yahoo.fi

    VastaaPoista
  19. Mukana ollaan!
    Ja tuoreen keliaakikko-perheen jäsenenä pakko myös kiittää blogistasi, niin monta hyvää vinkkiä olen täältä jo bongannut!
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Osallistuisin arvontaan :) Milla
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukana! marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mielenkiintoinen blogi! Tunnen kyllä yhden keliaakikon ja samoin ihmisen, joka yrittää toisinaan leipoa hänelle. Hyviä ohjeita ei ole koskaan liikaa.
    Lukioaika oli ainakin mulla tosi mukavaa. Kannattaa tosiaan varata aikaa ystäville, harrastuksille ja rentoutumiselle, ne ovat ihan yhtä tärkeitä (oikeastaan tärkeämpiäkin:) kuin opiskelu.
    thlaspi(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan arvontaan tahtoisin myös,
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Valitettavasti ehdin jo arpoa voittajan, mutta osallistuhan vaikka seuraavaan arvontaani! :) Kiitos kuitenkin!

      Poista