3. tammikuuta 2014

Uuden vuoden kakku

Oikein oikein hyvää ja hauskaa alkanutta uutta vuotta kaikille! :)
Meillä päin raketit välähtelivät kovasti ja oli hienoa katsella monivärisiä raketteja!
Uudeksi vuodeksi halusin tietenkin tehdä täytekakun, ja ihme kyllä se katosi suihin yhden ainoan illan aikana. :D Tein kaksi kakkupohjaa, jotka halkaisin kahteen osaan. Käytin kakkuun kuitenkin vain 3 pohjaosaa. Vaniljavanukastäytteen ohjeen löysin Kinuskikissan sivuilta. :)

Kakkupohja:

4 munaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteet:

Vaniljavanukastäyte:

4 dl kuohukermaa
2 prk (120g prk) vaniljavanukasta
½ dl vaniljakreemijauhetta

Hillasose:

n. 5 dl hilloja

Koristelu:

5 dl Flora vispiä
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
elintarvikevärejä

+ kostutukseen maitoa

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Paista kakkua voidellussa ja korppujauhotetussa irtopohjavuoassa, 175 asteessa n. 30 min. Anna jäähtyä. Valmista vaniljavanukastäyte. Vaahdota kuohukerma. Sekoita joukkoon vaniljavanukas ja vaniljakreemijauhe. Laita jääkaappiin hillasoseen ja kerman vaahdottamisen ajaksi. Jos hillat ovat pakasteesta, sulata niitä kunnes ne ovat täysin pehmeitä. Survo hillat haarukalla tai sauvasekoittimella hellästi. Vaahdota Flora vispi ja lisää siihen vaniljakreemijauhe (lisää vaniljakreemijauhe kun kerma on vielä löysähköä!). Jaa kerma kulhoihin ja värjää elintarvikeväreillä halutessasi. Halkaise kakkupohjat kahteen osaan, niin että saat 4 pohjaa (itse käytin vain kolmea pohjaa). Nosta ensimmäinen pohja tarjoilualustalle ja kostuta se maidolla. Levitä pohjan päälle hillasosetta ja tämän jälkeen vaniljavanukastäytettä. Nosta seuraava pohja päälle ja jatka samalla tavalla kunnes viimeisin ja tasaisin pohja on ns. kantena. Kostuta myös "kansi"-pohja. Levitä kakun ympärille kauttaaltaan kermavaahtoa ja tasoittele. Pursota haluamiasi kuvioita värjätyillä kermoilla. Viimeistele koristekuulilla tai muilla strösseleillä. Säilytä jääkaapissa.








8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku ja tosi kiva koristelu. Hyvää uutta vuotta myös sinulle! =)

    VastaaPoista
  2. Ihana ja värikäs uudenvuoden kakku! :)

    VastaaPoista
  3. Kakku on kuin ilotulitukset, ihanan värikäs :D Kovasti on ollut asettelemista noissa helmissä ;)
    Hyvää uutta vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja samoin!! :) Juu helmien asetteleminen vei kyllä paljon aikaa :D

      Poista