7. lokakuuta 2013

Ihanan vaniljainen kookoskakku

Halkaisijaltaan 24cm vuokaan.
(Itse puolitin tämän ohjeen, ja tein kakun pienempään vuokaan.)

Pohja
150 g gluteenittomia digestive-keksejä
100 g maidotonta margariinia
1 ½ dl kookoshiutaleita

Vanilja-kookoskiisseli
730 ml (1 iso ja 2 pientä prk) kookosmaitoa
¾ dl perunajauhoja
1 ¼ dl sokeria
1 vaniljatanko

Täyte
5 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
vanilja-kookoskiisseli
½ dl vettä

Mansikkakiille
4 liivatelehteä
500 g mansikoita
½ dl sokeria


Pinnalle
kookoshiutaleita

Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Peitä sisäreunat reunakalvolla tai sivele niihin ruokaöljyä, jotta kakku irtoaa vuoasta siistimmin. Murskaa digestivet kaulimella tai tehosekoittimessa. Sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon keksimurska ja kookoshiutaleet. Painele seos vuoan pohjalle.

Tyhjennä kookosmaitopurkit kattilaan. Sekoita toisessa astiassa perunajauhot ja sokeri. Lisää joukkoon hieman kookosmaitolientä, jotta saat tasaisen ja paakuttoman seoksen. Kaada tämä kattilaan muun kookosmaidon joukkoon. Leikkaa vaniljatanko kahtia pituus- ja poikittaissuunnassa ja lisää tangonpalat kattilaan.

Kuumenna kiisseliä vispilällä sekoittaen, kunnes se pulpahtaa. Nouki vaniljatangot kattilasta ja kaavi kuorien sisältä siemenet kiisselin joukkoon. Jäähdytä kiisseli kylmässä vesihauteessa.

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilja-kookoskiisseli.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele liivatelientä jonkin aikaa. Kaada se sitten pienissä erissä vatkaimella rauhallisesti sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Laita mansikkakiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai haarukalla murskaten. Erota soseesta desilitran verran kattilaan ja lisää tämän joukkoon sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Yhdistä lopun soseen kanssa. Lusikoi seos täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa pari tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Ripottele pinnalle kookoshiutaleita.







3 kommenttia:

  1. Tämä on varmasti tosi hyvää :) Mansikka ja vanilja sopii niin hyvin yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tämä oli herkkua, suosittelen! :))

      Poista
  2. Tosi herkullisen näköistä! Voisi itsekkin joskus kokeilla. =)

    VastaaPoista