16. marraskuuta 2014

Herkkupalat


Moikka! Innostuimme ystäväni kanssa leipomaan näitä herkkupaloja, jokin aikaa sitten. Olemme tehneet näitä herkkuja aikaisemminkin, mutta pitkästä aikaa kaipuu näiden namien pariin kasvoi. :D Nämä ovat todella helppoja tehdä ja toimivat hyvänä vierasvarana, sillä nämä eivät pakasteessa pahene! ;) Resepti on simppeli, mutta hyvä ja siihen voit käyttää myös omaa suosikki kääretorttupohjan reseptiä. :) Kreemin ohjeen nappasimme Kinuskikissalta ja värjäsimme vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Nämä namit katosivat kyllä heti samana iltana, mutta onneksi hoksasin laittaa muutaman pakkaseen, itseäni varten. :D Lukiossa alkaa jo toinen koeviikko! Minulla on tiistaina ensimmäinen koe, joka on englanti. Toivottavasti se menee hyvin. :) Nyt kuitenkin itse reseptiin!


Kääretorttupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
125g voita tai margariinia
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
pinkkiä pastaväriä
strösseleitä

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon siivilän läpi. Vältä liikaa sekoittamista. Kaada taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia. Kumoa pohja leivinpaperille ja anna jäähtyä. Valmista sillä aikaa täyte. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja pastaväri ja vatkaa vielä vähän aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja sen levittäminen pohjan päälle on hankalaa, käytä sitä nopeasti mikrossa miedolla lämmöllä. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele pinnalle strösseleitä.









4 kommenttia:

  1. Meidän oma pikku erikoisuus, tuo oli kyllä meiltä loistava keksintö ja jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! <3 <3 Nämä ovat niin herkullisia, eikä näihin voi kyllä ikinä kyllästyä! :D

      Poista
  2. Oi mutta näitä tarvii joskus kokeilla! Yleensä ne simppeleimmät jutut on parhaita ;)
    P.S kommentoin markkinapostaukseesi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ;) Juu minä huomasin sen, mutta en ole vain ehtinyt vielä vastata siihen! :D

      Poista