23. joulukuuta 2015

Piparkakkutalo


Hei pitkästä aikaa!
Kokeiden palautus, iltakoulu ja yökirkko ovat nyt takana päin, ja saan keskittyä Joululomaan ja Joulun viettoon! <3 Jos vielä palaan nuihin aiempiin tapahtumiin, niin kokeiden palautus yllätti minut erittäin positiivisesti! Sain jopa kolmesta kokeesta melkein täyden ällän, ja sain pidettyä matikan, englannin ja ruotsin entisellä hyvällä tasolla. :) Opiskelun suhteen saan kyllä olla itseeni tyytyväinen, ja viimein rentoutua oikein kunnolla! Vikana koulupäivänä vietin ystävieni kanssa pikkujouluja, johon kuului muunmuassa iso pala herkullista valkohomejuustoa, pipareita, glögiä sekä yllätyslahjoja. Iltakoulussa lauloimme valitsemassani työpajassa Joululauluja ja ilta huipentui yökirkkoon, joka oli yhtä ihana ja tunnelmallinen kuin viime vuonna. :) 

Nyt ollaan sitten loman kimpussa ja huomenna jo saadaan viettää Jouluaattoa! Minulla on vielä muutama lahja paketoimatta ja yksi keskeneräisenäkin, joten täytyy alkaa vielä viimeisiin tonttupuuhiin. Kuusen tuomme perinteisesti huomen aamulla sisälle ja illalla menemme Joulukirkkoon. :) Joulun aika on ihaninta ja tunnelmallisinta Joululauluineen ja kynttilöineen. <3

Hetki sitten sain tehtyä piparitalon valmiiksi. Ensimmäistä kertaa tein talon vehnätaikinasta, sillä yleensä aina piparitalo kuitenkin päätyy lopulta roskiin (meillä lampaiden syötäväksi :D) ja olisi tuhlaavaista heittää gluteenitonta taikinaa menemään. Etenkin kun glut. valmistaikinat ovat tosi kalliita. Talo rakentui ja kaavat piirsin itse haluamiksini, ja koristelussa käytin valkuaisesta ja tomusokerista tehtyä pikeeriä sekä kettu-karkkeja. :)


Ihanan rentouttavaa lomaa ja Joulun aikaa kaikille! Nauttikaa, ja haluan toivottaa jokaiselle 
Hyvää ja rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016! <3 : )







8 kommenttia:

  1. Iloista Joulua ja onnea vuodelle 2016 sinulle!
    Ihana piparitalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! :)
      Tällaiset terveiset ilahduttavat aina! Tuli entistäkin kivempi mieli. :)

      Poista
  2. Hienoa, että koulu menee hyvin :) Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle Anna ja perheellesi myös ♥

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan upea ja tosi taitavasti toteutettu! :) <3

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän hieno!! Toi katto ja kaikki! :) Mun huussiväkerrys kyllä kalpenee tämän rinnalla, haha :D Teitkö talon itse vai jonkun kanssa? Ei voi kun ihmetellä, miten noin hienon voi tehdä. Jo laatikkomallisen talon seinien pystyttäminen tuntui minusta niin kovin vaikealta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lempi! <3
      Voi ei kun se sinun tekemä huussisi oli aivan ihana! Super suloinen. :) Haluaisin itsekin tehdä joskus pienemmän pipariprojektin, vaikka juurikin tuollaisen pienen huussin! Mutta paha vain kun nämä projektini ovat aina paisuneet aika isoiksi. :`D
      Tein talon ihan itse. Tahdon aina hermostua siinä vaiheessa, kun sokeria poltetaan hellalla ja osien liimaus alkaa. Silloin on parempi kun kukaan ei tule moikkaamaan taikka edes avustamaan (aika tylyä :``D) minua, saattaa nimittäin saada pahassa paikassa kaikki haukut ja syyt niskoilleen, kun ei homma oikein suju suunnitelmallisesti. :`D

      Poista