28. heinäkuuta 2013

Mustikka-murupiirakka ja vaniljakastike

Tämän herkkureseptin löysin Kakkutaiturin blogista.

Pohja:
2 dl sokeria
4 dl gluteenittomia jauhoja
100g voita
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
päälle reilusti mustikoita

Vaniljakastike:
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 muna
2 rkl sokeria
1½ rkl perunajauhoja
1½-2 rkl vaniljasokeria

Sulata voi. Sekoita jauhot ja sokeri keskenään, ja lisää voisulaan. Sekoita niin että seoksesta tulee murumainen. Ota noin reilu dl seoksesta syrjään (se lisätään piirakan päälle ennen paistoa). Lisää loppuun seokseen muna, leivinjauhe, vaniljasokeri ja maito. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. Lisää päälle mustikat ja lopuksi alussa erottamasi muruseos. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 min. Valmista vaniljakastike. Kuumenna kattilassa kerma, maito, muna, sokeri ja siivilöity perunajauho hyvin sekoittaen. Älä anna kastikkeen kiehua, sillä muuten siitä saattaa tulla paakkuinen. Kun kastikkeen koostumus on mielestäsi sopiva, ota kattila pois levyltä. Anna sen jäähtyä hetken ja lisää sitten vaniljasokeri. Jäähdytä kastike mielellään jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua.








5 kommenttia:

  1. Onpas mehevän näköistä piirakkaa, nam! :) Kastike kruunaa herkun!

    VastaaPoista
  2. Todellakin herkullisen näköistä. Mustikkapiirakka tuoreena vaniljakastikkeen kera on kyllä tosi hyvää. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tarulle ja Napsulle! :)

    VastaaPoista
  4. Mustikkapiirakka on kyllä ihanaa vaniljakastikkeen kanssa. Tämäkin maistui varmasti hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij kiitos Essi! :) Linkitän blogisi,se on hieno!

      Poista