29. lokakuuta 2016

Children`s Halloween




Halloween tervehdys!
Pikkusiskoni järkkäsi Halloween juhlat kavereilleen ja minä parhaani mukaan touhusin mukana. Teimme limsasta boolia, jonne laitoimme eilis iltana väkerretyn "jääkäden". Siskoni teki gluteenittomia mokkapaloja (ohje jo blogissa, nimellä mokkapalat), joiden päälle laitoimme lakritsikastiketta ja marmoroimme pinnan. Lisäksi teimme nakkisormia ja haamumarenkeja. Tarjolla oli myös vaahtokarkkeja ja pollyja.

Oli kyllä kiva väsätä kaikkia herkkuja! :) Laitoimme myös yläkerran teeman mukaiseen kuntoon, harsojen ja erilaisten tummien kankaiden avulla.
Kun kerran kurpitsoja emme ruukaa ostaa Halloweeniksi, käytimme appelsiineja. :D Niistä tuli tosi helposti minikurpitsan näköisiä lyhtyjä, ja valaisivat kivasti pimeässä illassa. Ensin piti halkaista appelsiini, jonka jälkeen puristin mehun pois. Sitten lusikkaa apuna käyttäen sain hedelmälihakerroksen pois, niin että alta paljastui kokonaan valkoinen osa hedelmästä. Tämän jälkeen tein veitsellä hampaat, silmät ja kattopuolikkaan päälle varalta reiän kynttilän liekin vuoksi. Kokeilkaahan ihmeessä! :)

Kivaa vklp kaikille ja Happy Halloween! 









21. lokakuuta 2016

Sitruuna-mustikkajuustokakku


Moijjoij!
Enkös olekin hyvin palannut tähän arkiseen päivittely rytmiin? :D Jo nytten seuraavaa postausta ja reseptiä nimittäin pukkaa!

Tänään olisi aikasta herkullisen reseptin aika! Tein epäviralliseksi synttärikakukseni sitruuna-mustikkajuustokakun. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä pienen lomani kunniaksi kakku, mutta samaan aikaan sattui synttäritkin. :`D Niinpä kaffettelimme tämän kakkusen parissa tänä vuonna. Ja tosiaan jo kohta kuukausi sitten mittariini tuli se 18 vuotta. Eipä kummemmalta tunnu, ihan jees. :D

Mietin aika kauan mitkä maut yhdistän, ja lopulta päädyin mustikan ja sitruunan komboon. Katselin taas aluksi netistä erilaisia kahden maun uunissa paistettavia juustokakkuja, ja niiden avustuksella kehittelin oman reseptin. Tuli kyllä oikeen onnistunut! Paistoaika oli yllättävän pitkä, kun välissä ehdin jo uunin sammuttaa, mutta sitten laitoin sen uudelleen päälle ja kakun takaisin. Onneksi rakenne oli lopulta tosi hyvä, pehmeä ja pysyi hienosti kasassa! :) Maut tulivat kans kivasti esiin, ja pysyivät paistonkin jälkeen erillään, eivätkä sekoittuneet. 
Tällaiset onnistumiset on parhaita! Hihi, näitä vain lisää! :D

Ette arvaakkaan, mutta tänään alkoi syysloma! Nyt on kotouduttu, ja läksytkin tehty niin pääsen kunnolla loman viettoon! :) 
Kivaa vklp:a! <3



(Irtopohjavuoka 24 cm halkaisija)
Keksipohja:
160g gluteenittomia Semper Marie-keksejä
100g voita

Sitruunatäyte:
200g sitruunatuorejuustoa
1 dl sokeria
250g maustamatonta maitorahkaa
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu
1,5 dl vispikermaa
3/4 dl perunajauhoja
2 munaa

Mustikkatäyte:
200g Kuningatar-rahkaa
250g maustamatonta maitorahkaa
1 dl sokeria
1,5 dl vispikermaa
3/4 dl perunajauhoja
2 munaa
3-4 rkl mustikoiden mehua

Hienonna keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Vuoraa itropohjavuoan pohja sekä reunat leivinpaperilla. Tasoittele keksiseos vuoan pohjalle. Valmista sitruunatäyte. Notkista tuorejuusto nuolijalla. Lisää joukkoon sokeri, rahka, sitruunan kuori ja mehu. Yhdistä kerma ja perunajauhot ja sekoita kunnes jauhot ovat liuenneet nesteeseen (älä sekoittele kuitenkaan liian kauan, jottei seos ehdi saostua liikaa). Lisää kerma-jauhoseos sitruunatäytteen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi munat yksitellen välissä hyvin sekoittaen. Nosta kulho sivuun ja valmista mustikkatäyte. Sekoita kulhossa keskenään kuningatar- ja maustamaton rahka. Lisää joukkoon sokeri. Yhdistä kerma sekä perunajauhot ja toimi samalla tavalla kuin aikaisemminkin, ja kaada seos rahkatäytteen joukkoon. Lisää munat yksitellen välissä sekoittaen. Lisää lopuksi mustikoista puristettu mehu (itse käytin pakastemustikoita, mutta tuoreet käyvät yhtä hyvin). Kaada suurin osa sitruunatäytteestä vuokaan keksipohjan päälle. Kaada myös mustikkatäyte, kolmessa eri osassa kakun eri puolille niin, että ne muodostavat kolme ympyrää. Kaada jokaisen ympyrän keskelle vähän sitruunatäytettä, kunnes se on loppunut. Vedä lopuksi veitsellä täytteestä toiseen, jotta saat aikaan marmorikuvion. Viimeistele halutessasi muutamalla mustikalla. Paista juustokakkua 175 asteessa uunin alatasolla, noin 1,5 tuntia. Nosta kakku huoneenlämpöön ja anna jäähtyä. Huomaa, että jäähtyessään kakun rakenne vielä tiivistyy.









12. lokakuuta 2016

Markkinahumussa


Hellouu! 
Kivaa olla taas täällä! Tuntuu, että olen hirmu monen postauksen alottanu pahoitteluilla, että päivittäminen on vähän viivästynyt, ja tälläkin kertaa kävi niin. :`D Periaatteessa tiedostin sen, että kirjoitusten aikaan en tule päivittelemään yhtikäs mittään, mutta sitten se tauko jotenkin kummasti jatkui jopa ELOKUUN puolelle... huhhuh. Mutta toisaalta minulla on hyviä syitä tähän. Maantieteen aluetutkimuksen teko jatkui vielä kirjoitusten jälkeen, joten tein sitä useita tunteja päivässä. Sittenpähän alkoi koeviikko ja siihen piti lukea. Ja nyt viimeisimpänä syynä olivat siikamarkkinat, sillä sitä varten minun tuli suunnitella leipomisia ja tietty myös leipoa. On ollu kyllä paljon hommaa, mutta nyt saa vähän rauhoittua ja vauhti tasaantua.

Hirmuista ajatella, että viimeksi kun päivitin yo-kokeet oli vielä edessä. Nyt tuntuu, että niistä on monta kymmentä kuukautta aikaa. :D Noh, ei ole. Ei edes kuukautta vielä. Mitä itse kokeisiin tulee, niin vähän ristiriitaiset on fiilingit. Maantieteen sähköisen kokeen parissa netti ei alkanut millään aluksi toimia minun ja kaverini koneilla, ja sitä jouduttiin opettajien kanssa väsäämään parikymmentä minuuttia. Onneksi syynä oli vain väärin kytketty johto, ja saatiin kokeen lopusta korvausaikaa. Mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että minulla loppui aika kesken. Harmittaa kyllä tosi paljon, koska tiedän, että mulla olisi ollu mahdollisuudet tavoitteeseeni, sillä osasin kokeeseen rajatut aihepiirit hyvin. Onneksi kuitenkin vain yksi tehtävä jäi kesken, ja sain siihen purettua yllättävän hyvin tietoa lyhyessä ajassa. Alustavien mukaan sain kyseisestä tehtävästä 18/30 elikkä paremmin meni kuin osasin odottaa. Silti koe olisi voinut mennä paremmin, jos aikaa olisi ollut lisää. En ehtinyt edes tarkistaa koetta, joka ois kyllä aina hyvä tehdä. Jännityksellä odotan tuloksia, sillä minun pistesaldoni on juuri siinä ämmän ja een rajoilla. Pelottaa apuaa.... Englanti meni normaalia tasoani heikommin alustavien mukaan, mutta toivottavasti YTL:ssä ollaan anteliaita. 

Aikamoista... ja sitten oli vielä nuo siikamarkkinat. Viime vklp:na joka ikinen uuni oli meillä käytössä ja kulhot meinasi loppua kesken. Otin perjantain vapaaksi, jotta aikaa leipomiseen olisi riittävästi. Aloitin leipomisen aamupäivällä 12 maissa ja lopetin klo 23 aikoihin. Kaikki sujui hyvin ja pääsin suht. ajoissa nukkumaan. :) Illalla vielä pakkasin tuotteita äitin avustuksella ja kiinnittelin ainesosalappuja. Leivoin mokkapaloja, korvapuusteja, nekkuja, pestorullia ja gluteenittomia appelsiinimuffinsseja. Pääosa leivonnaisista oli siis vehnästä, mutta tein toki myös keliaakikoille sopivia. 

Tuotteet myi yllättävän hyvin, sillä kotiin ei tarvinnut raahata paljoa mitään! Sunnuntaina myin myös pikkusiskoni ja isosiskojeni tekemiä saaristolaisleipiä, porkkanakakkuja, hilloa ja puolukka-murupiirakkaa. Eniten meni korvapuusteja, nekkuja, puolukkapiirakkaa, leipiä sekä porkkanakakkuja. Myös gluteenittomia herkkuja kaipaavat löysivät suuhun pantavaa, ja se oli heille iloinen yllätys. :) Tänä vuonna myös pikkusysterini myi omia leivonnaisiaan kaverinsa kanssa, minua vastapäätä. :D
Markkinahumusta tunnelmaa tässä postauksessa siis kuvin. 

Kivaa viikon jatkoa ja vklp:a!








En ollu uskoa silmiäni, kun siskoni toi minulle tämän vohvelin ja sanoi, että se on gluteeniton. Pikkusiskoni sanoi, että käy vähän kiertelemässä ja kyselemässä, ja löysi sitten vohvelimyyjän markkinoilta. Myyjä paistoi erikseen glut. vohvelin, tavalliset hän otti kuulemma jostain valmiina. Ja arvatkaapa maistuiko tämä hyvälle? ;)