Unelmaleivokset

Pahoittelut heti ensimmäisenä vähän pitkään venyneestä tauosta!

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Pohjan kostutus: maitoa ja vaniljasokeria
Pinnalle: tummaa kaakaojauhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 7 min. Anna jäähtyä. Ota esille uunipellin levyinen reunallinen paistovuoka, joka on muutaman sentin kapeampi kuin uunipelti. Leikkaa valmis pohjaosa vuokaan sopivaksi (ylijääneet pohjaosat kannattaa herkutella parempiin suihin (; tai pakastaa seuraavaa käyttöä varten). Kostuta pohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan 5 min. kylmään veteen. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja tomusokerilla. Kuumenna vesi ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Sekoita liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Levitä täyte kostutetun pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Ripottele hyytyneen täytteen päälle kaakaojauhetta, sihdin läpi.








Jäädytetty suklaajuustokakku

h.16 cm irtopohjavuokaan

Pohja:
150g Semper piparkakkuja
50g voita

Täyte:
100g Fazer tummaa leivontasuklaata 70%
2½ dl Flora Vanillaa
200g Philadelphia tuorejuustoa
½ dl sokeria

Pinnalle:
hasselpähkinärouhetta

Murskaa keksit. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Laita vuoka pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa Flora Vanilla kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokeri. Lisää vaniljavaahto tuorejuustoseokseen ja sekoita. Levitä puolet vaahdosta pohjan päälle vuokaan ja valuta puolet suklaasta vaahdon päälle. Vetele haarukalla suklaaraitoja edestakaisin marmorikuvion aikaansaamiseksi. Levitä loput täytevaahdosta vuokaan ja valuta myös loput suklaasulasta päälle ja marmoroi pinta. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta. Peitä vuoka kelmulla ja nosta kakku pakastimeen jäätymään. Ota kakku 10 min. huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Pyöräytä terävällä veitsellä kakun reunat jotta se irtoaisi paremmin. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille.









Isänpäivän daim-valkosuklaajuustokakku

Itse puolitin tämän ohjeen ja tein pienenpään irtopohjavuokaan.

Pohja:
200 g Gluteenittomia keksejä (esim. Semper kaurakeksejä tai digestive-keksejä)
50g voita

Täyte:
400 g Philadelphia tuorejuustoa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vahvaa kahvia
3 liivatelehteä
130 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa

Päälle:
Daimia rouhittuna

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan (h 24 cm) pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään. Laita liivatelehdet likoamaan 5 min. kylmään veteen. Purista vesi pois ja liuota ne kuumennettuun kahviin. Jäähdytä hieman ja lisää sähkövatkaimella sekoittaen tuorejuustoseokseen. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja lisää se hieman jäähtyneenä seokseen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se tuorejuustoseokseen. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Ripottele lopuksi kakun päälle Daim-rouhetta.





Mahtava marjapiirakka

Tämän ohjeen löysin Pullahiiren blogista, ja en voi käsittää kuinka hyvää tämä on!
Joten kaikki reippaasti leipomaan! :)

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
maitoa kostutukseen

Täyte:
2½ dl vispikermaa
150 g Valio créme fraichea (ranskankermaa)
1 dl fariinisokeria

Päälle:
marjoja ja halutessasi kiille hyytelösokerista
(ohje pakkauksessa)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Voitele (ja korppujauhota) piirakkavuoka. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (itselläni taikina ei pysynyt vuoan reunoilla vaan löpsähti uunissa alas). Paista pohjaa 200 asteessa n. 10-15 min. Anna pohjan jäähtyä. Kostuta pohja maidolla, pullasudilla. Valmista täyte. Kaada kaikki täytteen ainekset kulhoon, ja vaahdota vaahdoksi. Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele viimeisenä marjat täytteen päälle (tee halutessasi kiille, ja kaada se ohuena nauhana marjojen päälle).